Emma ja muut maisemanhoitajat saapuivat Kasarminlahdelle

0
Laiduntavaa karjaa voi tarkkailla Kasarminlahden luontopolulta tai rannan lintulavalta.

Yksi tärkeä osa Uudenkaupungin Kasarminlahden kunnostushanketta on laidunnus. Tätä työtä tekee nyt lauma kalantilaisen Vapolan tilan Aberdeen Angus -nautoja. Laidunnus avaa ja ennallistaa rantamaisemaa ja lisää samalla luonnon monimuotoisuutta.

– Tämä antaa myös kaupunkilaisille mahdollisuuden nähdä kotieläimiä niiden luonnollisessa ympäristössä. Näin on saatu pieni pala maaseutua kaupunkiin, hymyilivät kaupungin vihertyönjohtaja Juha Hukka ja karjankasvattaja Jyrki Ankelo.

Koska naudoille varattu laidunalue sijaitsee Sorvakossa golfkentän kupeessa ja keskellä Kasarminlahden luontopolkureitistöä, on lauman kokoonpanoon kiinnitetty erityistä huomiota. Lauma koostuu emolehmistä, niiden tänä keväänä syntyneistä vasikoista sekä nuoresta sonnista.

– Valinnassa on painotettu sitä, että eläimet ovat luonteeltaan sosiaalisia ja rauhallisia sekä käsiteltäviä. Mallia nuoremmille emolehmille laumassa antaa kokenut Emma, joka on edellisvuosina tehnyt maisemanhoitotöitä Mynälahdella ja tottunut siellä lähistöllä liikkuviin ihmisiin. Vanhempi eläin osaa näyttää nuoremmille esimerkkiä, selvitti Ankelo.

Tänä keväänä syntyneet vasikat painavat nyt noin 100 kiloa, mutta kesän lopulla niille on kertynyt elopainoa jo noin 300 kiloa. Jo tämä yksin kertoo, miten tehokas nauta on laiduntajana.

– Kasarminlahden maisema tuleekin muuttumaan muutamassa kuukaudessa uskomattoman paljon ja varmasti parempaan suuntaan, kertoi Ankelo.

Maiseman muutosta vielä suurempi arvo on luonnon monimuotoisuuden lisääntyminen. Laidunnus lisää alueen kasvivalikoimaa, tuo lisää hyönteisiä ja siten myös ravintoa hyönteissyöjille.

Kasarminlahdelle valmistui tänä keväänä esteetön luontopolku sekä lintulava.

– Lahti oli aiemmin massiivisen kaislikon piilottama. Nyt alue täydentää loistavasti kaupungin monipuolista luontoretkivalikoimaa. Paikka on helposti saavutettavissa niin jalan kuin pyörällä ja tasaisella hiekkatiellä pääsee liikkumaan myös lastenvaunujen kera. Varmasti vasta nyt moni tajuaa, kuinka hienosta alueesta on kyse, totesi Juha Hukka.

Nautojen laidunalueen ympäri kulkee sähkölanka, joten aidasta on hyvä pysyä hieman erillään.

– Nautoja ei tarvitse pelätä, vaikka ne tulisivatkin laiduntamaan ihan aidan viereen. Niitä ei myöskään tarvitse ruokkia, sillä luonnossa riittää niille syötävää yllin kyllin, lisäsi Jyrki Ankelo.

Alueella liikuttaessa on muistettava pitää koirat kytkettyinä. Nautojen hyvinvointi tarkastetaan säännöllisesti.

– Muualta Suomesta on saatu todella hyviä kokemuksia kaupunkialueella laiduntavista elämistä ja uskon, että näin tapahtuu myös Uudessakaupungissa, sanoi Jyrki Ankelo.

Kasarminlahden esteettömän luontopolun varrelle saatiin tällä viikolla lisää penkkejä ja pöytiä. Retkeilijöitä palvelee myös puucee.

– Luontopolun valmistumista edesauttoi suuresti se, että lintulavan rahoitti Yaran Uudenkaupungin tehtaat. Lavan toteutuksesta vastasi paikallinen rakennusfirma Rakennus Aatu Lokalahdelta. Olemme jo nyt saaneet luontopolusta paljon positiivista palautetta ja kiitosta erityisesti sen esteettömyydestä, kertoi vihertyönjohtaja Juha Hukka.