
Huippusuunnistaja Enni Jalava onnistui hienosti katsastuskilpailuissa viikonloppuna Hämeenlinnan Tuuloksessa. Juoksut johtivat valintoihin kahteen maajoukkueeseen elokuun arvokilpailuihin.
Lauantaina suunnistettiin keskimatkan rata, jolla pituutta oli 5,2 kilometriä. MS Parmaa edustava Enni Jalava kiersi lenkin ajassa 35.38. Eroa kärkeen vajaat kaksi minuuttia.
Edelle ehtivät vain Marika Teini, Anu Tuomisto ja Karoliina Ukskoski. Samaan aikaan miesten sarjan keulaan suunnisti Tampereen Pyrinnön Elias Kuukka . Katsastuksessa ei ollut muita sarjoja.
Toiselle päivälle oli suunniteltu raju ja raastava rata hankalaan maastoon. Matkaa oli 12,5 kilometriä ja joillain rastiväleillä pituutta kaksikin kilometriä. Vain pyhän ykkönen suoriutui alle puolentoista tunnin.
Enni Jalava suunnisti loistavasti toiseksi. Tampereen Pyrinnön Venla Harju oli seitsemän minuuttia nopeampi. Kolmanneksi sijoittunut Espoon Ida Haapala jäi Jalavasta sekunnin.
– Alusta loppuun oli fyysisesti ja henkisesti erittäin rankkaa suunnistusta. Pitkillä väleillä tuli seilattua liikaa, mutta rastinotot onnistuivat hyvin. Sijoitukseen olin tosi tyytyväinen, totesi Jalava.
Tyytyväinen Enni Jalava voi varmasti olla myös tiistaina tehtyjen maajoukkuevalintojen jälkeen. Elokuussa hän saa keskittyä kahteen arvokilpailuun. EM-kisat tulevat eteen ensimmäistä kertaa.
Euroopan mestaruuskilpailut suunnistetaan Viron Rakveressa elokuun alussa. Jalava on yksi maajoukkueen valmennusryhmien ulkopuolisista urheilijoista. Hänet valittiin sekä keskimatkalle että pitkälle matkalle.
– Kyllä nämä EM-kisat olivat koko kauden ykköstavoite. Tarjolla on vaativaa ja vaikeakulkuisen maaston suunnistusta. Toivon, että pystyn tekemään tasaisia suorituksia, ennakoi Enni seuransa nettisivuilla.
Toinen arvokilpailun edustustehtävä odottaa jo elokuun puolivälin jälkeen. Opiskelijoiden MM-kisat (WUOC-2022) suunnistetaan Sveitsissä. Sinne Enni Jalava on jo nimetty kolmelle maastomatkalle, sprintit hoitavat muut.
– Opiskelijoiden MM-kisoissa monet uudet suunnistajat saavat mahdollisuuden kamppailla mitaleista. Tämä tarjoaa erinomaisen paineistetun kilpailutilanteen, ennakoi Suunnistusliiton päävalmentaja Thierry Gueorgiou.
Enni Jalavalla on mitalinmakuisia muistoja opiskelijoiden MM-rasteilta neljän vuoden takaa. Silloin suunnistettiin kotimetsissä Kuortaneen ja Seinäjoen seuduilla.