Esteettömyys edistää yhdenvertaisuutta

0

Heinäkuussa vietetään vammaisuuden pride-kuukautta. Sitä on vietetty muun muassa Yhdysvalloissa jo vuodesta 1990, mutta se on monelle yhä tuntematon, sillä Suomessa se on jäänyt valitettavan vähälle huomiolle. Priden yhtenä tarkoituksena on kuunnella, mitä vammaisilla on sanottavanaan siitä, mitä meidän pitäisi tehdä yhdenvertaisuuden edistämiseksi, jotta kaikilla olisi samanlaiset mahdollisuudet liikkua ja elää haluamaansa elämää.

Priden halutaan tuovan myös vammaisuudelle sanana positiivista merkitystä; ei ole kamalaa, tai elämä ei ole hirveää, jos on vammainen.

Kun isäni halvaantui seitsemän vuotta sitten, en ollut aiemmin ajatellutkaan, miten haasteellista pyörätuolia käyttävän on kulkea niissä arkisissa paikoissa, joissa päivittäin käymme. Uskon, että tämä saattaa tulla yllätyksenä monelle.

On helppo olettaa, että itselle päivittäiset ja helpot asiat olisivat yhtä yksinkertaisia kaikille. Yllätys olikin suuri, kun esteettömiä paikkoja oli huomattavasti vähemmän kuin olin mielessäni kuvitellut. Tämä on taas rakenteellinen ongelma – me emme aina ota kaikkea ja kaikkia huomioon, vaikka niin ehkä haluamme luulla.

Laki velvoittaa julkisissa tiloissa esteettömyyttä, sekä uudisrakentamisessa on esteettömyysvaatimukset. Koska Uudenkaupungin kadut ovat vanhoja, eikä esteettömyyden luonti ole kaikkiin liiketiloihin pakollista, jää asia helposti kokonaan huomiotta.

Omasta mielestäni pääsy ravintoloihin, kulttuuritapahtumiin ja esimerkiksi harrastuksiin, tulisi kuitenkin olla jokaiselle saavutettavissa. Lisäksi esteettömyydessä ei ole kyse pelkästään liikkumisen esteettömyydestä, vaan siinä on myös otettava huomioon esimerkiksi näkemiseen tai kuulemiseen liittyvät asiat. On erittäin tärkeää ymmärtää, että vammoja on erilaisia, ja kaikki vammat eivät näy ulospäin.

Liikkumisen näkökulmasta siirrettävät luiskat ovatkin yleisesti hyvä ajatus, mutta eivät aina toimivin ratkaisu. On helpompi työntää jyrkkää luiskaa pitkin lastenvaunuja, mutta pyörätuolissa painopiste voi siirtyä vaarallisen taakse. Vaikkei tuoli kaatuisikaan, ovat jyrkät ja kapeat luiskat käyttäjälle epämiellyttäviä turvallisuusriskien vuoksi.

Isäni liikkui sähköpyörätuolilla, joka painoi pelkästään akkuineen 120 kiloa. Sellaista ei valitettavasti voi auttaa työntämällä tai nostamalla kivetysten yli, saati auttaa portaissa, vaikka porrasaskelmia olisikin vain kaksi.

Laista ja sen pykälistä huolimatta kannustan jokaista miettimään oman liiketilan, palvelun tai tapahtuman kohdalla, mitä voisi parantaa, jotta esteettömyys toteutuisi. Esteettömyyttä pohtiessa on hyvä kysyä heidän kokemuksiaan ja neuvojaan, jotka esteettömyyttä tarvitsevat. Esteettömyys ei ole pelkkä erityisjärjestely, sillä se on osa yhdenvertaisuutta ja huomioon ottamista.

Olen kiitollinen isälleni näkökulmista, joita sain, vaikka olenkin vain sivustaseuraaja. Isäni menehtyi alkuvuodesta, joten tämä kirjoitus olkoon hänen kunniakseen. Tehdään yhdessä yhteiskunnasta tasa-arvoisempi ja yhdenvertainen, esteetön tila kerrallaan. Siihen tarvitaan meitä kaikkia.

Sanni Artiola

Vehmaa

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän