
Varsinais-Suomen pelastuslaitos sai maanantain ja tiistain välisenä yönä puolen viiden aikoihin aamulla hälytyksen Uudessakaupungissa Levysepänkadulla sijaitsevaan hoitokoti Reimariin. Pelastuslaitokselta lähti paikalle 29 yksikköä.
Pelastuspäällikkö Juha Virton mukaan hoitokodin yöhoitajan tekemän alkuperäisen hälytyksen mukaan paikalla olisi ollut suuri tulipalo, koska savua oli niin runsaasti. Ensimmäisten palomiesten päästessä paikalle selvisi, että tulipalo oli käytännössä parvekkeen alueella.
Palosta kuitenkin levisi savua ilmanvaihtohormien kautta myös sisätiloihin.
– Hoitokodin tiloihin muodostui todella voimakasta savua, mutta parvekepalo saatiin nopeasti sammumaan. Evakuoimme myös 23 asukasta ja yhden hoitohenkilökunnan jäsenen rakennuksesta, joten henkilövahingoilta vältyttiin, Virto kertoo.
Pelastuslaitoksen yksiköiden lisäksi paikalle lähtivät myös poliisi, ensihoito sekä sosiaalitoimen väkeä.
– Kiinteistö jäi asuttavaan kuntoon, mutta onhan ne palokaasut hyvin ärsyttäviä hengittää. Joka tapauksessa siellä oli tuuletettava runsaasti jaon tehtävä saneeraustöitä, Virto lisää.
Savutuuletuksen ja tilojen tarkistamisen jälkeen Reimarin asukkaat pääsivät palaamaan omiin tiloihinsa. On mahdollista, että palo olisi syttynyt parvekkeella olleesta tuhkakupista.
– Parvekkeet ovat palolaitokselle vähän ongelmallisia, koska usein ne on katettuja ja niiden sisäpinnat ovat puuta. Jos parvekkeella oleva palo saa riittävästi lämpöenergiaa, se saattaa sytyttää myös kattorakenteet ja levitä laajemmin. Tässä tapauksessa kuitenkin vältyttiin palon leviämiseltä, Virto sanoo.
– Palomiesten nopeus siis ansaitsee tässäkin kohtaa kiitoksen, hän lisää.
Hoitokoti Reimari tarjoaa tuettua asumista, joka on tarkoitettu täysi-ikäisille nuorille ja aikuisille mielenterveys- ja päihdekuntoutujille.
Juttua päivitetty kauttaaltaan kello 10.42.