Ilmaista kesäpuuhaa lapsille

0

Kesälomakausi on kiivaimmillaan. Loma antaa mahdollisuuden rikkoa arkirutiineja, rentoutua ja viettää aikaa perheen tai ystävien kesken. Loma-aikaan liittyy usein myös paljon toiveita ja haaveita.

Lomatoiveiden toteuttaminen vaatii kuitenkin usein huomattavia summia rahaa. Kun esimerkiksi yksi päivälippu huvipuistoon maksaa lähes 50 euroa, niin valitettavan monen lapsiperheen budjetille huvipuistoretki on liian kallis. Ja etenkin nyt, kun matkustaminen kohteeseen ja ulkona ruokailu maksaa aiempaa enemmän.

Uudessakaupungissa monen perheen taloutta painaa lisäksi autotehtaan edessä olevat lomautukset.

Onneksi mukavaa ja rentouttavaa kesälomaa voi pitää myös hyvin pienellä, jopa nollan euron budjetilla. Itse asiassa lapsille on Uudessakaupungissa tarjolla nyt todella paljon mukavaa ja ihan ilmaista tekemistä.

Uimarantaretki eväiden kera kuuluu luonnollisesti kesään. Uimarannoissa riittääkin valittavaa. Uudessakaupungissa on myös laaja valikoima erilaisia leikkipuistoja, joten yhden päivän voisi hyvin viettää tutustumalla johonkin uuteen puistoon. Tunnetaanko teidän perheessä esimerkiksi jo Dinopuisto Pietolassa?

Eväsretkiä voi ja kannattaakin tehdä lähiluontoon. Kaupungin uusin luontopolku Kasarminlahdella on rakennettu esteettömäksi, joten sitä pitkin on helppo liikkua vaikka lastenrattaiden kera. Ja nyt kun lahden rannalla laiduntaa lauma emolehmiä ja niiden vasikoita, on katseltavaa ja ihmeteltävää vielä enemmän.

Ilmaista loma-ohjelmaa kaikenikäisille on tarjolla kaupungin lukuisissa toritapahtumissa, Pakkahuoneen iltatoreilla, keskustan toimintatorstai tapahtumissa, Kalannin Männäisten torilla ja Tul Toril toripäivinä.

Maanantaisin on Santtiorannan leirintäalueella lasten oma leikkipäivä. Sinne ovat kaikki lapset tervetulleita. Vähän isommille lapsille on Kaupunginlahden rannalla upea skeittiparkki. Kirjastosta voi lainata skuutteja ja frisbeegolfkiekkoja.

Kaupungin omistamiin museoihin pääsevät ilmaiseksi sisään kaikki alle 18 -vuotiaat. Wahlbergin museon piharakennuksesta ja Merimiehenkodin pihamaalta löytyy leikkivälineitä lapsille. Museotalossa voi tehdä salapoliisitehtäviäkin.

Jo tästä valikoimasta löytyy varmasti jokaiselle lapselle joku mieleinen puuha.

Maija Ala-Jääski