Innokkaimmat ovat jo päässeet apajille

0
Kantarelli kasvaa usein ryppäinä.

Kantarellit, eli keltavahverot ovat ilmestyneet Uudenkaupungin ja yleisesti Suomen metsiin, ja innokkaimmat poimijat ovatkin jo päässeet apajille. Yleensä kantarelli luo maanpäällisen kasvustonsa juuri näihin aikoihin, kesäkuun lopun ja heinäkuun alun aikana. Satokausi kestää syyskuun loppuun saakka, tosin suotuisissa olosuhteissa kantarellia voi tavata pidempäänkin. Kantarelli ei kuitenkaan ole sääolosuhteiden suhteen yhtä kestävä sieni kuin suppilovahvero, jota voi poimia syyskuusta aina pakkasten ja lumen tuloon asti. 

– Satokausi on alkanut ja ensimmäisiä kanttarelleja on jo kerätty. Itsekin olen kunnon ryppään löytänyt, mutta sienet olivat hyvin pieniä. Nyt kaivataan vettä, kertoo Birgitta Partanen , Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtaja. Arktiset Aromit ry on luonnontuotealan valtakunnallinen toimialajärjestö. 

Veden saanti on sienten kasvukauden ja kehittymisen kannalta erittäin tärkeää. Sienet eivät menesty liian kuivassa ympäristössä. Sienen itiöemän, eli maanpäällisen osan muodostuminen rihmastosta vaatii sopivat olosuhteet. 

– Sienisatoa on hirveän vaikea ennustaa. Se riippuu sateista. Viime vuonna kun oli kuivaa, sienten tulo viivästyi. Sitten alkoi sataa kunnolla, ja sadosta tuli hyvä, mainitsee Partanen.

Kantarellia on vaikea sekoittaa myrkyllisiin sieniin, joskin sekaannus valevahveroon on nimestä päätellen helppo tehdä. Sienilaji on kuitenkin helppo varmistaa katsomalla lakin alle. Kantarellista poiketen valevahvero on lakin alta tiheähelttainen. Sekaannus valevahveroon ei ole vaarallinen, sillä sieni ei ole varsinaisen myrkyllinen, joskaan ei monen mielestä herkullinenkaan. 

Kantarelli kasvaa monenlaisilla paikoilla, etenkin seka- ja lehtipuumetsissä. Kovinkaan tiheissä ja synkissä metsissä se ei viihdy. Kantarelli kasvaa usein samalla paikalla vuosi toisensa jälkeen, joten hyvä sieniapaja kannattaa laittaa muistiin. Kantarelleja ilmaantuu usein samalle paikalle useasti saman satokauden aikana.

Kantarellien lisäksi metsiin alkaa pian nousta muitakin sieniä. 

– Pian ollaan jo heinäkuun puolivälissä, eli muitakin sieniä alkaa ilmaantua, kuten tatteja, Partanen kertoo. 

Moni aloitteleva sienestäjä ei tiedä, mistä sieniä kannattaa etsiä. Sienet voivat olla piilossa sammalen, risujen ja oksien alla. Partasella on antaa vinkki sieniä etsivälle.

– Ympäristöhallinnon sivuilta kannattaa seurata vesimääriä ja mennä sellaiseen kohtaan, missä on satanut paljon, Partanen neuvoo.

Kantarelli on varsin monipuolinen ja pidetty ruokasieni. Se sopii moneen ruokaan, ja sen voi syödä paistettuna sellaisenaan. 

– Sieniä voi käyttää hyvin monipuolisesti. Kastikkeissa, pataruoissa, keitoissa, pizzassa, lihan kanssa tai sen korvikkeena. Mielikuvitusta voi käyttää, toteaa Partanen.

– Kantarellikastike on helppo tehdä. Sipulia ja kermaa kantarellien sekaan. Kevyempään versioon voi käyttää kaurakermaa, hän vinkkaa. 

Kantarellit voi poimimisen jälkeen säilöä monin eri tavoin. Jääkaapissa ne säilyvät yleensä muutaman päivän, mutta pidempään säilöttäessä pakastaminen on helpoin vaihtoehto. Sienet voi pakastaa sellaisenaan, tai paistaa niistä ilman rasvaa nestettä pois, jolloin ne eivät vie yhtä paljon tilaa pakastimessa. Kantarellit voi halutessaan myös kuivata tai säilöä suolaliemeen. 

Lisätietoa etsivälle Partanen suosittelee Arktiset Aromit ry:n tuottaman Luonnosta Sinulle-lehden sieninumeroa.

– Siellä on paljon sieniasiaa, muun muassa kerman ja kasvirasvan vertailu kantarellikastikkeessa.