Juhannustaikoja ja ihmisoikeuksia

0

Voi kuinka ihanaa olisi juhannusviikolla voida ajatella vain seitsemää poimittavaa kukkaa, juhannustaikoja ja kesäkuiseen mereen pulahtamista. Näiden lisäksi kuitenkin minä ja moni muu päätyi seuraamaan uutisointia Yhdysvaltojen laajan aborttioikeuden kumoamisesta, Oslon terrori-iskusta ja Rydmanin häirintäkeskustelun nostamasta #politicstoo -liikkeestä.

Yhdysvaltojen laajan aborttioikeuden kumoaminen on selkeä esimerkki siitä, kuinka jo saavutettuja askelia ihmisoikeuksien eteen on jatkuvasti ylläpidettävä, eikä ne automaattisesti ole voimassa ikuisuuteen, vaan valitettavasti ajassa voidaan niiden osalta palata myös kymmeniä vuosia taaksepäin.

Ihmisoikeuksien puolesta on esitetty erilaisia lausahduksia hyvin pitkään, ja moni niistä on ajankohtaisia vielä tänäkin päivänä. – Injustice anywhere is a threat to justice everywhere, lausui Martin Luther King oikeudenmukaisuudesta aikoinaan. Hän oli hyvin oikeassa siinä, että epäoikeudenmukaisuus yhdessäkin paikassa vaikuttaa koko maailman oikeudenmukaisuuden tasoon, ja sitä todistamme vielä nykyäänkin päivittäin.

Seksuaali- ja lisääntymisoikeudet ovat muiden ihmisoikeuksien toteutumisen edellytys ja jo pelkästään siitä syystä niitä tulisi aktiivisesti pitää yllä ja ajaa eteenpäin. Myöskään Suomi ei harmillisesti ole mikään kupla, jonka sisällä saavutetut oikeudet on ja pysyy. Onhan Suomessakin tullut jo ilmi poliitikkoja, jotka toivovat Suomen seuraavan Yhdysvaltojen tietä.

Uudessakaupungissa erityisesti pride-liputuksen vastustaminen on paikallinen esimerkki siitä, kuinka ihmisoikeuksien edistämistä hidastetaan toinen toistaan erikoisemmista syistä. Vaikka ei itse haluaisi lähteä marssimaan ihmisoikeusmielenosoituksen, kuten pride-kulkueen mukana, tuen antaminen näille mielenosituksille on silti koko maailman oikeudenmukaisuuden kannalta tärkeää. On vaikeaa ymmärtää, miksi kukaan haluaisi vastustaa ihmisten yhtäläisten oikeuksien ajamista, varsinkin kun se ei ole keneltäkään pois.

Jos jotain positiivista juhannusviikon uutisista hakee, positiivista on se, että niistä on uutisoitu niin paljon ja se on herättänyt keskustelua myös suomalaisissa. Uskon, että saattaa olla hämmästyttävää kuulla, kun kerron, että olin jopa hieman iloinen lukiessani esimerkiksi Rydmanin tapauksesta Helsingin Sanomista. En tietenkään siksi mitä oli tapahtunut, vaan siksi, että siitä uutisoitiin. Asioihin harvoin tulee suurta parannusta hiljaisuudessa.

Aikana, jolloin eriarvoisuus jossain heijastuu tavalla tai toisella koko maailmaan, on tärkeää vetää yhtä köyttä. Tämän toteutumista on ollut hienoa seurata esimerkiksi TikTokissa, jossa ihmiset ympäri maailman tarjoavat kotiaan aborttia varten matkustaville ihmisille ja perustavat rahastoja vaikeissa tilanteissa oleville.

Varsinkin kun mielipiteiden ilmaisuun on nykyään niin paljon alustoja, olisi viimeistään nyt hyvä aika antaa äänekäs tuki kokonaisvaltaisten ihmisoikeuksien toteutumiselle. Aloittaa voi vaikka kannattamalla ääneen Uudenkaupungin pride-liputusta, vaikkei vielä itse olisikaan valmis marssimaan.

Iiris Soininen

opiskelija

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän