Sillä onkin kuonosta hännänpäähän mittaa metristä puoleentoista. Virtaviivainen näätäeläin on pysähdyttävä näky.
Moni taajama-alue on saanut viimeisten vuosikymmenten aikana saukkoja lähivesien asukkaiksi. Tyypillisimmin luonnossa retkeilijä näkee saukon jälkiä talvella, etenkin virtavesien äärellä. Saukko ei pysty tekemään itse avantoa jäähän. Talvisin se on riippuvainen virtaavan veden avoinna pitämistä sulapaikoista.
Paikkauskollisen saukon reviiri on laaja. Siihen saattaa sisältyä useita kymmeniä kilometrejä rantaviivaa. Saukko vaeltaa reviirillään ravinnon perässä. Vastoin yleistä uskomusta saukon ruokavalioon ei kuulu merkittävästi arvokaloja. Se kalastaa matalissa rantavesissä pikkukaloja ja syö niiden lisäksi sammakoita. Linnunmunat ja linnut, äyriäiset ja pienjyrsijätkin maistuvat.
Saukot ovat kalastajan kavereita. Ne viihtyvät vain tarpeeksi puhtaissa vesissä. Saukkojen esiintyminen alueella tarkoittaa, että vesissä elää todennäköisesti myös puhdasta vettä tarvitsevia kalalajeja. Lisäksi kalatuhoja usein aiheuttavat minkit eivät viihdy saukkojen kanssa samoilla reviireillä.
Suomessa saukkoa esiintyy harvalukuisena koko maassa. Kanta on runsastunut niin, että se on viimeisten seitsemän vuoden aikana laskettu elinvoimaiseksi. Maailmanlaajuisesti saukko on edelleen silmälläpidettävä laji. Se on monin paikoin kärsinyt ihmisten suorasta ja epäsuorasta toiminnasta.
Saukon turkki on vesielämään sopeutumisen seurauksena hyvin tiheäkarvainen ja vedenpitävä. Niinpä sitä on monin paikoin metsästetty turkin vuoksi. Suomessa laji miltei katosi 1930-luvulla, kunnes se rauhoitettiin. Muutaman vuosikymmenen jälkeen saukkojen metsästystä yritettiin käynnistää jälleen, mutta metsästys johti hyvin pian saukkojen vähenemiseen. Se rauhoitettiin uudelleen vuonna 1974. Nykyisin saukkoja on Suomessa noin nelisen tuhatta.
Metsästyksen lisäksi saukkojen riesana on ympäristön saastuminen. Herkät vesistöt ovat olleet monin paikoin karussa kunnossa viimeisen sadan vuoden aikana. Saasteet ja liikakalastus ovat vaikuttaneet myös saukkojen ravintoeläinten vähentymiseen, ja sitä kautta heikentäneet elinolosuhteita. Vesistöjen tilan kohentuminen yhdessä metsästyskiellon kanssa on mahdollistanut saukkojen lisääntymisen ja levittäytymisen sopiville elinalueille.
Tutkimuksissa on havaittu, että kantojen voimakas vähentyminen ja jopa sukupuuton partaalla käyminen on kaventanut eurooppalaisten saukkojen geneettistä monimuotoisuutta. Tämä tarkoittaa sitä, että nykyisin elävät saukot ovat läheistä sukua toisilleen. Geneettinen samankaltaisuus voi vähentää saukkojen sopeutumiskykyä muutoksissa. Sellaisia laji todennäköisesti kohtaa lähitulevaisuudessa ilmaston kuumenemisen sekä ihmistoiminnan aiheuttamien elinympäristöjen muutosten, kuten lajikadon, myötä.