Luodolla välillä myös ukkostaa – Kari Aalto on vuoden pyhämaalainen

0
Vuoden pyhämaalaisen julkistaminen ja arvonta houkutteli sateen uhan allakin Telakanrantaan mukavasti väkeä.

Luodolla tuulee -viikonlopun päätapahtumassa Pyhämaan Telakanrannassa on usein kärvistelty kuumassa auringonpaisteessa. Tänä vuonna ei aurinkoa juuri näkynyt vaan taivaalla lipui mustaakin mustempia ukkospilviä.

Aamupäivällä sade hieman latistikin tunnelmaa, mutta sateen tauottua iltapäivän ohjelmanumeroiden aikaan väkeä paikalle saapui ihan mukavasti, ei toki sellaisia määriä kuin normaalin aurinkoisena tapahtumapäivänä.

Telakanrannan ohjelma oli hyvin perinteinen, oli lasten onkikilpailu ja melontakisa, järjestävä seura eli matkailuyhdistys käytti puheenvuoron ja julkistettiin Vuoden pyhämaalainen. Musiikkituokioista vastasi tänä vuonna duo Iiris & Päivi.

Tarjolla oli tietenkin lohisoppaa, kahvia ja pullaa ja tapahtuman päätteeksi suoritettiin arvonta. Luodolla tuulee -viikonloppuun kuului lauantaina myös Suviteatterin esitys ja musiikki-ilta, sunnuntaina oli ohjelmassa melontaretki, käsityönäyttely, Kauko Isotuvan luento ja pyöräretki.

Vuoden pyhämaalaiseksi oli matkailuyhdistys valinnut Kari Aallon. Hän on vaikuttanut paikkakunnalla jo vuosia monissa eri yhteyksissä, mm. paikallisten hankkeiden moottorina ja matkailuyhdistyksessä puheenjohtajana.

– Kari ei ole syntyperäinen pyhämaalainen, mutta nykyään pyhämaalaisempi kuin moni pyhämaalainen itse. Hän on hiljainen, vaatimaton, yhteisten asioiden eteen puurtaja, luonnehti nimityksen esitellyt matkailuyhdistyksen Marjut Ruusunen.

Kari on syntynyt Lounais-Hämeessä, mutta työnsä puolesta asunut ennen Pyhämaahan tuloa mm. Tansakassa ja Dubaissa. Muuttoa kahden miljoonan asukkaan Dubaista alle tuhannen asukkaan Pyhämaahan eivät Kari ja hänen vaimonsa ole koskaan katuneet.

– Karilla riittää harrastuksia, kuten pyöräily, melonta, lumikenkäily, laskettelu ja sitikka. Kari myös opiskelee kieliä ja on juuri aloittanut myös eräopas-opiskelut.

Aiemmista Karin urotöistä Ruusunen mainitsi traktorin ajon Forssasta Pyhämaahan, 160 kilometrä 30 kilometrin tuntinopeudella.

– Olen otettu. Olen nyt elämäni huipulla, haaveilin joskus pääsevänä Vuoden pyhämaalaiseksi ja se toteutui nyt jo. Kiitoksia paljon, minulla on tosi hyvä mieli, Kari kiitti valinnasta.

Mutta ennen valintaa matkailuyhdistyksen puheenvuorossa hänellä ei ollut ihan hyvä mieli, vaan Pyhämaan kohtalo kaihersi kovasti.

– Ihminen ei yksin saa paljon aikaan, mutta loppujen lopuksi ei tarvita kovinkaan montaa ahkeraa ihmistä, kun tulosta tulee, hyvänä esimerkkinä paikallisesta aktiivisuudesta ovat Pyhämaan juuri valmistuneet Kulttuuriportaat.

Vajaan kymmenen hengen voimin portaat valmistuivat kuukaudessa. Toisesta ääripäästä Kari otti esiin telakanrannan saunarakennuksen, jota tehdään kaupungin voimin. Aikaa on kulunut kolme vuotta, perustukset ovat jo valmiit ja loppu valmistuu juhannukseksi, vuodesta ei ole tietoa.

– En odotakaan, että olisi tasapuolista, mutta tämä on niin väärin, kun mekin olemme kuitenkin nimellisesti uusikaupunkilaisia. Toivon, että asiaan saataisiin joskus jonkinmoista korjausta.

Teksti ja kuvat: Jussi Arola