Marjastusta

0

Taas olen seurannut jokakesäistä ilmiötä: lehdet kirjoittavat, että mustikat ovat kypsyneet ja ihmiset ryntäävät metsään. Kotimetsässäkin tapaa vieraita ihmisiä täysiä marjaämpäreitä kantamassa. Eihän siinä mitään. On hienoa, että ihmiset keräävät talveksi vitamiineja ja samalla kohottavat kuntoaan.

Harmi vain, että tämä tapahtuu yleensä noin pari viikkoa ennen kuin marjat oikeasti kypsyvät. Niin sitten riivitään puoliraakoja marjoja varsineen kaikkineen. Puolukoitten kanssa sama juttu.

Mustikat, puolukat ja karpalot ovat ihan superruokaa, mutta vasta kypsiksi varttuneina. Se juuri tekee kotimaisista marjoista niin ylivertaisia ravintoarvoiltaan, että ne saavat kypsyä varsissaan kun taas ulkomailta tuotavat hedelmät poimitaan raakoina. Siksihän tutut sitrushedelmätkin maistuvat niin paljon paremmilta etelänlomilla kuin täällä kotona. Puhumattakaan Suomen suosituimmasta hedelmästä banaanista.

Nyt on hyvä marjavuosi ja satoa riittää kaikille halukkaille. Kannattaa kuitenkin antaa marjojen kypsyä kunnolla ja ottaa luonnossa liikkuessaan huomioon niin muut ihmiset kuin eläimetkin. Ja kun sinne marjaan kaupungista lähtee niin voisi samalla ajella vähän syvemmälle metsään ja jättää muitten pihapiirit rauhaan.

Aulikki Hämäläinen

Elävä raakaravinto ry:n

yhdyshenkilö

Kalanti