Myllymuori viihdyttää perheitä

0
Soitteleva ja laulava Myllymuori viihdyttää lapsia heinäkuussa.

Myllymuori viihdyttää jälleen kahdeksatta kesää lapsia ja lapsenmielisiä draamaseikkailun merkeissä. Tänä vuonna koko perheen retkellä koetaan avaruuden ihmeitä ja tutustutaan samalla keskustan nähtävyyksiin laulun, tarinan ja soiton siivittämänä. 

– Haluan tuoda osallistujille viihdyttävän, mutta myös virikkeitä tarjoavan elämyksen, jonka avulla koko perhe voi oppia lisää Uudestakaupungista, kertoo tarinan käsikirjoittaja ja Myllymuorin hahmon luoja  Kerttu Aaltonen.

Myllytonttu lähtee avaruuteen -seikkailukierroksella etsitään vastausta kysymyksiin, joita tonttu on miettinyt päästäkseen toivomalleen avaruuslennolle. Hienon tähdenlennon nähtyään kaipuu avaruuteen, tähteä etsimään on suuri. Siispä pohditaan, mitä astronautin kannattaa ottaa huomioon, ja miten raketti toimii. Draamaseikkailu antaa tilaa luovuudelle ja ilmaisulle.

– Lapset saavat muistikirjan astronauttitestiä varten, Aaltonen vihjaa.

Uusittu lyhyt kävelyreitti kulkee Vaakahuoneelta kaupungin keskusta-alueelle, samalla tutustuen puutaloihin ja nähtävyyksiin, kuten torikaivoon ja Rauhanpuistoon. Toiminnallinen kierros kestää noin tunnin ajan, ja siinä yhdistyvät tarinallisuus, historia ja avaruusaihe.

– Hyvän mielen seikkailussa ruokitaan mielikuvitusta, ja parhaimmillaan tarina kehittyy vielä eteenpäin lapsen omissa leikeissä retken jälkeen, Aaltonen kertoo.

Seikkailukierros on kaikille avoin, ja alle kouluikäiset voivat osallistua siihen aikuisen seurassa. Nuorimmille osallistujille toivotaan mukaan rattaita. Kierroksia järjestetään heinäkuun ajan tiistaisin ja torstaisin kello 11-12. Lippuja tunnin pituiseen seikkailukierrokseen voi varata verkosta, tai ostaa matkailutoimistosta. Paikan päältä lippuja ei suoraan saa. 

Kierrokset järjestetään yhteistyössä Uudenkaupungin Vanhat Talot ry:n ja kaupungin matkailutoimiston kanssa. Aaltosen lisäksi seikkailukierroksen tekijätiimiin kuuluvat musiikista vastaava Päivi Kurkilahti , puvustaja Marjo Haapasalo , Aurinkokunta-rekvisiitasta vastaava  Mari Metsämäki ja valokuvaaja Mika Reinholm .

27.7. ja 29.7. järjestetään myös Myllymuorin piknik Myllymäellä kello 10–11. Tapahtuma on järjestetty yhteistyössä Uudenkaupungin Suomalaisen Seuran säätiön kanssa, ja siihen on vapaa pääsy. Omat piknikeväät on kuitenkin otettava mukaan.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän