Neljäs koronarokote jakoon elokuussa

0
Tehosteannos voidaan antaa kolmen kuukauden kuluttua kolmannesta rokotteesta.

Terveydenhoidon ja hyvinvoinnin laitos (THL) antoi maanantaina suosituksen, että kunnat tarjoaisivat neljänsiä rokoteannoksia portaittain erityisryhmille jo heinäkuun aikana tai viimeistään 1. elokuuta alkaen. Ensimmäisenä rokotusvuorossa ovat 70–79-vuotiaat, jotka eivät kuulu lääketieteelliseen riskiryhmään.

Seuraavaksi rokotuksia saavat 18–69-vuotiaat riskiryhmäläiset. Tämän jälkeen siirrytään 60–69-vuotiaisiin, joilla riskiä ei ole.

Tartuntatautien yhdyshenkilö Salme Oksanen kertoo, että Uudenkaupungin yhteistoiminta-alueella neljänsiä koronarokotuksia 60 vuotta täyttäneille aletaan antaa elokuusta alkaen.

– Tehosteannoksen voi antaa, kun kolmannesta annoksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta. Koronataudin sairastanut ja kolme rokoteannosta saanut ei tarvitse neljättä rokoteannosta, sillä sairastettu tauti vastaa yhtä rokoteannosta, Oksanen sanoo.

Neljättä koronarokotetta suositellaan yli 60-vuotiaiden lisäksi myös voimakkaasti immuunipuutteisille, jotka ovat yli 12-vuotiaita sekä yli 18-vuotiaille riskiryhmään kuuluville. Viidettä rokotetta tarjotaan myös 12 vuotta täyttäneille, joiden immuunipuolustus on voimakkaasti heikentynyt.

Uudenkaupungin yhteistoiminta-alueella aika koronarokotteelle pitäisi varata ensisijaisesti sähköisestä ajanvarauspalvelusta.