Polttoaineen korkea hinta pakottaa monet karsimaan ajoista

0
Juha Laiho tankkaamassa Ruusolan autoa


Hinta on kuitenkin hienoisessa laskussa jakeluvelvoitteen muutoksen myötä



Polttoaineen kiisteltyä jakeluvelvoitetta höllennettiin tämän kuun alkupuolella, roimasti nousseiden hintojen vastapainoksi. Jakeluvelvoitteella tarkoitetaan uusiutuvien polttoaineiden lakisääteistä, vuosittain nousevaa osuutta kaikesta jakelijoiden toimittamasta polttoaineesta. Tänä vuonna osuuden piti olla 19.5%, mutta se pudotettiin 12 prosenttiin. Osuuden lasku vaikuttaa hintoihin periaatteessa siten, että dieselin hinta alenee noin 12 senttiä, muiden polttoaineiden hieman vähemmän. Jakeluvelvoitelain samantapainen muutos ensi vuodelle on lausuntokierroksella elokuun 9. päivään asti.

Nousseet hinnat ovat vaikuttaneet ihmisten ajokäyttäytymiseen. Valmetin tehtaan lähellä sijaitsevaa huoltoasemaa pitävä Juha Laiho kuulee kohonneista hinnoista usein.

– Joka päivä aina kuulee miten kallista se on. Sille ei oikein voi mitään, ostohinta määrää myyntihinnan, hän kertoo.

Laiho on itsekin sitä mieltä, että polttoaineen hinnat ovat tällä hetkellä liian korkealla, mutta laskua on jo havaittavissa.

– Kyllähän se kallista on. Nyt sentään tulossa alas. Joskus sanottiin, että kun menee kahteen euroon, ei ketään näy tankilla. Jos multa kysytään, alle kahden euron sen pitäisi olla.

Laihon omiin ajotottumuksiin noussut hinta ei juuri ole vaikuttanut, sillä karsittavia ajoja on ollut vähän.

– Sanotaan, ettei kauheasti ole vaikuttanut, kun on vain semmoisia ajoja, mitkä on pakko tehdä.

Laiho tuo esiin polttoaineiden kohonneiden hintojen laajemmat vaikutukset, kuten kuljetuskustannusten nousun. 

– Kyllä se kuluttajille siirtyy. Hinta näkyy maitopurkissa, Laiho kertoo esimerkin. 

Polttoaineiden tämänhetkiset hinnat on monen tekijän summa. Raakaöljyn hinta on ennenkin vaihdellut, mutta kuluttajahinnoissa se ei aina yhtä voimakkaasti ole näkynyt. Öljykauppaa käydään Yhdysvaltain dollareissa, mikä on euroalueen kannalta tällä hetkellä huono asia. Viime viikolla euron arvo putosi alle dollarin ensimmäistä kertaa sitten kesäkuun 2002. Valuuttojen arvo on tiistaina lähes tasoissa, euron ollessa hieman vahvempi. Esimerkiksi vuonna 2018 vaihtokurssi oli parhaimmillaan 1,25 dollaria yhtä euroa kohden, mikä heijastui positiivisesti öljyn ja öljyjalosteiden hintaan euroalueella. Valuuttakurssien ja inflaation lisäksi muun muassa Ukrainan sota on vaikuttanut hintoihin nostavasti. Hintoja kohottavat myös jakeluvelvoite ja polttoaineisiin kohdistuvat verot.

Suurta pakettiautoa tankkaamaan tulleen yrittäjän Tommi Ruusolan ajoihin korkealle kivunneet hinnat ovat vaikuttaneet mainittavasti.

– On, ehdottomasti. Pitää tosi paljon tarkemmin katsoa, mihin menee. Ei vain yhden asian perässä. Työasiat ovat vähän sellaisia, ettei niistä voi oikein karsia, Ruusola toteaa.

Ruusolan kipuraja polttoaineen hintojen suhteen ylittyi jo jonkin aikaa sitten.

– Euro oli kipuraja. Kyllä kaksi euroa on ihan järjetön, hän kertoo. 

Ruusola toivoo, että autoilun korkeat hinnat näkyisivät paremmin myös panostuksissa liikenteeseen.

– Tarttis saada tiet parempaan kuntoon. Autoilusta kerättyjä rahoja autoiluun takaisin, hän vetoaa.

Kahden lapsen kanssa liikkeellä olevat Eveliina Tuuna-Väiskä ja Mikko Huutola ovat hekin karsineet ajomääristä, ja ajavat nyt lähinnä työmatkat ja kauppareissut.

– Kyllä se on tainnut vaikuttaa, toteaa Tuuna-Väiskä hintojen noususta.

-Ylimääräisiä ajoja on karsittu pois ainakin. Ajetaan se, mikä tarvitsee ajaa, Huutola jatkaa.

Huutolan kipuraja ylittyi talven aikana, mutta hän on optimistinen hintakehityksen suhteen.

– Se oli ekan kerran, kun nousi sinne 1,70 euroon. 1,80 euroa on ollut sellainen, ettei mielellään yli. En millään viitsisi uskoa, että nousee enää, hän toteaa.

Polttoaineen hintojen lasku on mahdollista. Jakeluvelvoitteen höllentäminen laskee hintaa, mutta enemmän vaikutusta on öljyn markkinahinnalla ja euron arvolla suhteessa petrovaluuttaan. Euroopan unionin tapaan Yhdysvallat kouristelee poikkeuksellisen voimakkaan inflaation otteessa. Eurostatin tiistaina julkistaman tilaston mukaan euroalueen inflaatio oli kesäkuussa keskimäärin 8.6%. Yhdysvaltain vastaava lukema kesäkuulta on 9.1%. Maailmantalouden kiemuroita on kuitenkin hyvin vaikea ennustaa, joten vasta aika kertoo, millaiset hinnat odottavat polttoainepumpulla lähitulevaisuudessa. Mainittavaa on, että Suomen inflaatioaste on EU:n kolmanneksi matalin yltäen 8.1 prosenttiin, Viron taas korkein 22 prosentilla.

Patrick Paldanius