Pyhämaan Kotiseutuyhdistys juhli tauon jälkeen

0
Tämmöttes Pyhämaas -laulun kirjoittaja Lilja Laiho-Virtanen ehti tarjoilemaan myös lettuja Nina Laihoselle.

Sunnuntaisessa auringonpaisteessa vietettiin Pyhämaa-päivää ja samalla Pyhämaan Kotiseutuyhdistyksen viisikymppisiä. Laihosen torpalla oli tarjolla reilu kolmen tunnin ajan monenlaista ohjelmaa juhlapuheista musiikkiin ja erilaisiin työnäytöksiin.

Väki sai nauttia myös kalasoppaa, lettuja ja kahvia kastamisineen. Pienempää väkeä ilahduttivat varmasti sonnivasikka Tiuhti sekä tipuset. Pikkupoikien silmät kiiluivat, kun he pääsivät ihailemaan paikalle saapunutta paloautoa.

Avaussanat lausunut kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Petteri Pitkämäki arveli myöhemmin, että väkeä oli käynyt paikalla satoja.

– Kahtena edellisenä kesänä emme voinetkaan koronan takia mitään järjestää. Nyt oli mukavasti väkeä ja kaikki arvatkin myytiin, Pitkämäki iloitsi.

Sunnuntaina kuultiin myös uusi Pyhämaa-laulu eli Tämmöttes Pyhämaas. Kantaesityksen tarjosi kuoro. Laulun kirjoittaja, Lilja Laiho-Virtanen , totesi olevansa paljasjalkainen pyhämaalainen. Hän on Pyhämaan Kotiseutuyhdistyksen sihteeri.

– Olen aika meneväinen ihminen ja viime talvena oli vähän pakko hetkeksi rauhoittua sairauden takia. Sitten alkoi tulla kaikenlaista mieleen. Halusin jotenkin kuvata pyhämaalaisuutta ja mitä se elämä täällä on, musiikkiin erikoistunut luokanopettaja Laiho-Virtanen kertoi.

Mitä se elämä Pyhämaassa sitten on?

– Rauhallista ja omalähtöistä elämää. Täällä ei olla kovin paljon trendeissä kiinni. Sellaista vanhanaikaista rauhallista elämää.

Laiho-Virtasen mielestä laulu sai hyvän vastaanoton.

– Keräsimme Facebookissa lauluporukan ja kovasti jo laulua kyseltiin etukäteen. Uskon, että laulu jää elämään. Halusinkin tehdä siitä sellaisen kansanomaisen laulun, missä on lyhyitä säkeistöjä. Siinä ei ole mitään monimutkaisia sävelkulkuja. Laulu jää helposti mieleen.

Tekijältä on saatavissa laulun nuotit ja sanat vapaaseen käyttöön.

Pyhämaan tapahtumaviikonlopussa paikalla oli myös upea rivistö vanhoja harrasteautoja. Yksi niistä oli punainen Fiat 850, vuosimallia 1970.

– Tämä on ollut minulla vähän yli kaksikymmentä vuotta, kertoi Kari Valtanen Kalannista.

Hän totesi täyttävänsä ensi vuonna 70 vuotta ja Fiat on vuosimallia 1970.

– Auto on 53 vuotta vanha ja minä olen syntynyt vuonna 1953. Toinen autoni Renault 10 on puolestaan vuosimallia 1968 ja minä olin viime vuonna 68, hämmästeli Valtanen autojensa ympärille kietoutuvaa numerologiaa.

Pyhämaan Perinnepiirin myyntipöydällä oli kaupan useampaa kirjaa sekä postikortteja ja hienoja kahvimukeja. Mukeja koristavat joko kuvat Pyhämaan vanhoista autoista tai vanhoista traktoreista.

Päivi Mikola on vetänyt Pyhämaan Perinnepiiriä 22 vuotta.

– Olemme tehneet tähän mennessä seitsemän kyläkirjaa ja olemme nyt tekemässä kahdeksatta.

Perinnepiiri on kokoontunut Nuorisoseuran talolla ja syksyllä on taas aikomus jatkaa kokoontumisia.