Salmen alueella Kartanonkadun varrella sijaitsee pelto, johon on perustettu viljelypalstoja, joita kaupunki viljelykausi kerrallaan vuokraa halukkaille. Viljelypalstoja on 34, ja viljelykauden vuokra on hieman alle 12 euroa. Viljelijät hoitavat palstansa itse, ja kasvattavat kaikenlaisia syötäviä kasveja ja yrttejä omiin tarpeisiin.
– Sipulia, perunaa, purjoa, selleriä, kurkkua, persiljaa, tilliä, tomaattia…, luettelee palstallaan jo pitkään viljellyt kalantilainen Ritva Vehniäinen kasvattamiaan satokauden herkkuja.
– Joka toinen päivä ainakin käyn täällä. Täytyy käydä, että pysyvät kunnossa, heinäkin kasvaa niin sukkelaan. Kyllähän siinä työtä on, ei ne ilman työtä tule, hän jatkaa.
Vehniäinen kertoo jakavansa muille pitkän linjan tietouttaan viljelystä. Osa vuokraviljelypalstojen viljelijöistä on vähemmän kokeneita, joten tarvittaessa autetaan toisia, jotta sato onnistuisi mahdollisimman hyvin.
– Kaikenmoisia juttuja täytyy tietää, harvennuksesta ja muusta, Vehniäinen toteaa.
Viljelyn taustalla on osittain tottumus. Vehniäinen on oppinut viljelemään jo lapsesta asti, ja tapa on siitä näihin päiviin saakka jatkanut. Myös tekemisen ilo ja oman ruoan tuottaminen itse motivoivat.
– Omasta pellosta, kun otat, se on ihan eri asia. Tiedät, kun itse kasvatat, mitä syöt. Viljelytöitä tehdessä pysyy terveenä, riittää puuhaa ja voi jutella toisten kanssa, hän mainitsee.
Thaimaasta Suomeen liki 30 vuotta sitten muuttanut Songkran Meewong on hänkin viljellyt vuokrapalstalla jo pitkään. Hän kasvattaa palstallaan muun muassa punajuurta, papuja, kurpitsaa, minttua, piparminttua, korianteria ja herneitä.
– Tämä on parasta, tosi parasta, Meewong toteaa palstaviljelystä.
Viljely luonnistuu Meewongilta helposti. Hän tuntee kasvit ja niiden vaatimat olosuhteet. Elinvoimaisen viljelyksen kasvattaminen ja ylläpito ovat hänen mukaansa helppoa, kunhan sen vain oppii.
– Alussa se on vaikeaa, mutta lopulta erittäin helppoa, ei yhtään vaikeaa, Meewong naurahtaa.
Kasvimaan tuotoksia voi hyödyntää ja kypsentää monin eri tavoin. Meewong suosii erityisesti yhtä tapaa kypsennyksessä.
– Höyrytän. Porkkanaa höyrytän, kurpitsaa höyrytän, papuakin höyrytän. Tosi herkullista ja terveellistä, hän kertoo.
Vihanneksista ja mausteista on moneen ruokaan. Meewong mainitsee esimerkiksi kalaruoat, joihin moni vihannes hyvin sopii. Hän poikkeaakin töidensä jälkeen usein hakemassa tuoreita raaka-aineita palstaltaan.
Minttua ja piparminttua Meewong käyttää muun muassa maustetun veden muodossa. Etenkin piparmintun makua hän kehuu erityisen hyväksi.
Ensimmäistä vuottaan viljelypalstaa vuokraava Hellikki Hyökyvirta on kiitollinen siitä, että kaupunki tarjoaa mahdollisuuden oman palstan vuokraamiseen.
– Tämä on hyvää maata. Tässä kasvaa kaikki, hän sanoo.
Muiden viljelijöiden tapaan Hyökyvirta kasvattaa palstallaan lukuisia kasveja. Herneet ovat juuri kypsyneet, ja kesäkurpitsasatokin on hyvä. Viljelykokemusta löytyy aiemmilta vuosilta häneltäkin.
– Olen muutaman kesäkurpitsan kotiin jo vienyt ja paistanut, aina on tulossa lisää.
Omaishoitajana pitkään toiminut Hyökyvirta kertoo, että palsta tarjoaa itse tuotetun lähiruoan lisäksi jotain, jonka takia poistua kotoa. Ulkoilman ja liikunnan lisäksi yhteisöllisyys on merkittävä asia.
–Tämä on minulle sellaista terapiaa. Ei tule aika niin pitkäksi ja täällä tulee ystäviä. Se varmaan tässä on, että täällä tulee hyvä mieli, Hyökyvirta toteaa.
– Ensi alkuun ajattelin, että jaksanko, kun ikääkin on jo. Mutta täällä olen ollut ja viihtynyt, hän jatkaa.
Hyökyvirta haluaa osoittaa kiitoksensa kaupungille vuokraviljelypalstoista.
– Hienoa, että kaupunki järjestää tällaisen mahdollisuuden.
Viljelyssä on omat haasteensa, kuten rikkaruohojen kitkentä ja eläinten aiheuttamien tuhojen torjunta. Etenkin punajuuret on eri palstoilla peitetty harsolla, sillä juures on peurojen mieleen. Myöskin linnut ja myyrät pyrkivät apajille, myös niiden torjuntaan on käytössä keinoja, kuten linnunpelättimiä ja myyränkarkottimia.
– Perjantaina olivat peurat syöneet ja talloneet punajuuret, Vehniäinen toteaa.
Myös Meewong näyttää harsoa, johon on peura tehnyt repeytymän. Punajuurikasvien seassa näkyy sorkan jälkiä. Peuroista ja muista luontaisista haasteista huolimatta viljelypalsta kukoistaa.