Selviytymistarina sopii kesäteatterin hilpeään tunnelmaan yllättävän hyvin

0
Kuvassa ovat Helmi Virtanen (Tiina Erälinna) sekä rakkauden kohteensa Väinö Puntti (Timo Turunen, vasemmalla) ja Niilo Puntti (Seppo Kylander, oikealla)

Raija ja Pentti Nokkalan ohjaus Hanna Ojalan  sovittamasta  Neito kulkee vetten päällä  pitää katsojat varpaillaan. Näytelmä kertoo kahden naisen, äidin ja tyttären, selviytymistarinaa 1900-luvulla. Odotettavissa on siis sydäntä raastavia hetkiä, minkä lisäksi Nokkalat ovat onnistuneet nostamaan koomisia kevennyksiä tarinaan.

Tarina alkaa Alma Virtasesta, joka jätetään yksin raskaana ja velallisena nuorena. Alma joutuu lähtemään kaupunkiin tehtaalle töihin, ja yrittää samanaikaisesti kerätä rahaa velanmaksuun ja päästä eroon syntymättömästä lapsestaan. Seuraavaksi seurataan Alman tyttären Helmin kasvua ja heidän välistä suhdettaan. Helmi ei koskaan saa rakkautta äidiltään, ja päätyy lopulta etsimään sitä vääristä paikoista.

Kokonaisuus todella yllättää, sillä komedia ja draama kantavat tarinaa täydellisessä harmoniassa. Näytelmässä toistuu kylmiä aiheita, kuten väkivaltaa ja köyhyyttä. Useat raa’at kohtaukset nostattavat katsojan karvat pystyyn, kun Helmi itkee ja huutaa.

Vakavia tunnelmia kuitenkin keventävät nokkela dialogi ja rohkeat ohjaukselliset valinnat, jotka pääsevät yllättämään katsojan koomisuudellaan. Nopeatempoisuus ja yllätyselementit pitävät katsojan huomion tiiviissä otteessa.

Erinomaista olivat kuitenkin roolijako ja näyttelijät. Vaikka ensi-illan alkuhermostus välittyi välillä katsomoon, olivat niin kokeneet kuin juuri aloittaneetkin näyttelijät taitavia. Jokainen oli todella sisäistänyt roolinsa, ja antoi uskottavan roolisuorituksen.

Erityisesti mieleen muistuu Helmin isäpuoli Taavetti Tihkunen ( Pentti Väisänen ) hulppealla dialogillaan sekä Seppo Kylanderin häiritsevän uskottava tulkinta Niilo Puntista, Helmin rakastajasta. Myös Pentti Nokkalan tulkinnat papista, juopuneesta heilasta sekä itkijästä todella piristävät kohtauksia.

Lavan käyttäminen oli myös onnistunutta ja kekseliästä. Esimerkiksi taka-alalla liukuvat sirkustaiteilijat toivat uusia ulottuvuuksia kohtauksiin.

Parannettavaa kaipaisi kuitenkin tekniikka, sillä musiikki tuntui pitkin näytelmää katkeilevan töksähdellen tai väärissä kohdissa. Äänen hiljentäminen olisi myös sopinut joihinkin kohtiin paremmin, mutta tekniikkaongelmat korjautunee seuraaviin näytöksiin mennessä.

Lentävässä lokissa kokeiltiin myös ensi kertaa projisointia, joka on pääosin onnistunut kokeilu. Seinälle heijastettiin havainnoivia ja tunnelmaa luovia kuvia, jotka olivat hauska lisä, kunhan niitä muisti katsoa.

Ensi-ilta oli kaiken kaikkiaan ihastuttava kokemus, jonka takasivat kaunis miljöö ja komediantäyteinen kertomus. Lentävä lokki on herttainen teatteri, jossa sai nauttia näytelmästä sisätiloissa ja häiriöttä ulkona paukkuvasta ukkosesta ja sateesta huolimatta. Teatterissa myös huokuu persoonallisuus, jota hyödynnettiin loistavasti lavalla.