Sote-tilat halvalla Varhalle

0

Varsinais-Suomen hyvinvointialue eli Varha on pyytänyt kunnilta tietoja sote-kiinteistöistä vuokrien määrittelyä varten.

Uudessakaupungissa yksi sote-kiinteistöistä on A-sairaala, jonka kaupunki osti muutama vuosi sitten Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriltä. Sairaalarakennusta on sen jälkeen korjattu ja remontti on tuonut myös yllätyksiä. Kaupunki on käyttänyt rahaa ja aikaa sote-kiinteistön kunnostamiseen sillä ajatuksella, että Vakka-Suomeen saadaan hyvät tilat sote-keskukselle.

Hyvinvointialueen vuokrahinnat ovat kuin kauppojen punaisten ale-lappujen hyllyltä. Vuokrataso ei vastaa aina sitä, minkälaiset tilat Varha on saamassa käyttöönsä. Esimerkiksi Mörnen virastotalon ja A-sairaalan vuokrataso on määritelty niin kuin rakennukset olisivat elinkaarensa lopussa. Näinhän ei ole, kun tiloja on kunnostettu ja niissä työskennellään tälläkin hetkellä.

Kaupunki on vuokraamassa A-sairaalasta Varhalle 5 100 neliömetriä huoneistoalaa. Hyvinvointialueen mukaan tiloista maksettaisiin vuokraa noin 40  000 euroa kuukaudessa. Kaupungin laskelmien mukaan rakennuksen kuntoa vastaava vuokra olisi noin 51 000 euroa kuukaudessa (US 19.7.). Osapuolten arvioissa on siis iso railo. Kaupunki laati Varhalle laskelmat vuokrista hyvinvointialueen laskukaavan mukaan, mutta jätti samalla myös eriävän mielipiteensä vuokrahinnoista.

Kaupungilla ei ole paljon neuvotteluvaraa sote-kiinteistöjen vuokrista. Hyvinvointialue pyrkii kohtelemaan kuntia yhdenmukaisesti ja laskukaaviot ovat jäykkiä. Varha vuokraa sote-kiinteistöt kolmeksi vuodeksi, sen jälkeen tilanne on avoin. Aina on olemassa riski, että hyvinvointialue etsii tilat sieltä, mistä halvalla saa. Kunnan kannalta taas on tärkeää, että palvelut pysyvät lähellä asukkaita.

Teija Uitto