Status Quon lähtö hämmensi Karjurockissa

0
Karjurockin perhepäivä houkutti keskiviikkona sankoin joukoin ihmisiä. Koko tapahtuman kävijämäärä oli 12 000 –13 000. Kuva: Patrick Paldanius

Lokalahdella järjestetty musiikkifestivaali Karjurock koki lauantain päätöspäivänä odottamattoman käänteen, kun legendaarinen englantilaisyhtye Status Quo perui keikkansa ja lähti Nopperlan tilalta ennen aikojaan.

Festivaali tiedotti omilla sivuillaan, että järjestäjille epäselvien käänteiden jälkeen yhtye sekä tuotanto lähtivät alueelta.

– Asia on juuri niin, mitä me olemme tiedottaneet. Nyt sitten isot herrat alkavat selvittelemään, miksi näin on päässyt tapahtumaan, Karjurockin tiedottaja Marko Savolainen kommentoi.

Status Quo saapui alueelle lauantaiaamuna. Savolaisen mukaan kaikki olivat päivällä vielä hyvin ja pieniä nyansseja järjestäjä korjasi yhtyeen toiveesta. Mutta iltapäivällä oltiin tilanteessa, jossa bändin koko tuotanto oli lähdössä alueelta.

– Vaikea sanoa, mitä siellä isot starat ovat päissään pyöritelleet, kun yhtäkkiä häipyivät paikalta ilmoittamatta meille mitään, Savolainen hämmästelee.

Yleinen käytäntö suomalaisilla festivaaleilla on, että ulkomaalaisille yhtyeille maksetaan aina etukäteen. Näin myös Karjurockia järjestävä United Festivals oli tehnyt Status Quon kanssa. Ei siis ihme, että United Festivals haluaa selvittää asian perusteellisesti.

– Olen ollut töissä festivaaleilla varmaan 13 vuotta, ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun jotain tällaista tapahtuu. Festivaaleilla on esiintynyt mm. W.A.S.P., Helloween sekä Bonnie Tyler. Isoja ulkomaalaisia staroja on aikaisemminkin ollut eikä mitään tällaista ole tapahtunut.

– Lähinnä huvittaa bändin käytös ja toimintatapa. Ehkä he järkyttyivät, kun tulivat keskelle ei mitään.

Status Quon tilalle paikalle hälytettiin nopealla varoitusajalla porilainen metalliyhtye Rust ´n Rage. Savolainen kertoo saaneensa paikan päällä kehuja bändistä, joka on noussut pikavauhtia korkealle rock- ja metallipiireissä.

Muutamia negatiivisia palautteita on Savolaisen mukaan tullut englantilaisyhtyeen yllättävästä peruuntumisesta. Yleisesti sosiaalisessa mediassa käydyissä keskusteluissa on ymmärretty järjestäjän tilannetta sekä paheksuttu yhtyeen käytöstä.

– Me olemme järjestäjänä voimattomia tapauksen edessä, jos bändi alkaa kiukuttelemaan ja lähtee yllättäen pois, Savolainen sanoo.

– Totta kai ymmärrän niitä faneja, jotka olivat tulleet lauantaina varta vasten katsomaan bändiä. Heiltä pääsääntöisesti tuli se harmitus ja negatiivinen tunteiden purkaus.

Festivaalit sujuivat Savolaisen mielestä muuten erinomaisesti. Artistikattaus oli yksi kovimmista, ja Savolainen korostaakin, että päätöspäivän pääesiintyjä oli Haloo Helsinki! eikä Status Quo. Keskiviikon perhepäivä sekä perjantai ja lauantai vetivät ihmisiä, mutta ensimmäinen festaripäivä torstai oli hiljainen.

– Tämä oli toinen vuosi, kun festarit alkoivat torstaina ja pakko todeta, ettei päivä ole saanut tarpeeksi ihmisiä liikkeelle, Savolainen harmittelee.

Yhteensä Karjurockin kävijämäärä oli Savolaisen mukaan 12 000–13 000.

– Olemme tässä maailmantilanteessa ihan tyytyväisiä kävijämääriin.

Täksi vuodeksi alueen leirintäalue yhdistettiin jaotellusti yhdeksi isoksi alueeksi, jotta palveluita saataisiin parannettua. Ennen tapahtumaa leirintäalueuudistus herätti harmitusta, mutta Savolaisen mukaan uudistukset toimivat käytännössä hyvin.

– Tulemme käyttämään samaa järjestelyä tulevina vuosina. Uudistus rauhoitti aluetta, jolloin sitä oli myös helpompi valvoa.

Lounais-Suomen poliisilaitoksen mukaan Karjurock sujui poliisin näkökulmasta tavanomaisesti. Alueen läheisyydestä kirjattiin muutamia rikosilmoituksia, joissa rikosnimikkeinä oli mm. pahoinpitely, vahingonteko, huumausaineen käyttörikos ja rattijuopumus.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän