Traktoreita, mopoja ja jazzia – Männäisten torilla oli mukava meininki sateen uhasta huolimatta

0
Jyrki Pensikkala on entisöinyt vanhan Valmet-traktorin ajokuntoon.

Tämän kesän kolmas Männäisten tori järjestettiin Kalannissa koleassa ja hieman sateisessakin kelissä. Paikalle uskaltautui kuitenkin ihan mukava määrä väkeä seuraamaan ohjelmaa ja ihmettelemään vanhoja traktoreita sekä Pappa-Tuntureita.

Kauppaakin tehtiin, sillä harjat, vihannekset, kahvit sun muut tekivät kauppansa. Sisätiloissa oli vielä lastenkirppis, minne myös poikettiin.

Jyrki Pensikkala oli tuonut näytille upean punaisen traktorin.

– Isoisä osti tämän Valmet 20 -traktorin vuonna 1958 uutena. Se on ollut meidän suvussa ja talossa 64 vuotta, Pensikkala kertoi.

Tourulan tehtaalla valmistettu Valmet on ollut viimeksi tosikäytössä 1980-luvun alussa.

– Entisöin sen neljä vuotta sitten. Traktori on ihan käyntikunnossa ja olen jopa rekisteröinyt sen, Pensikkala kehaisi.

Kalantilainen veteraanimopokerho PaTun Team oli tuonut näytille useamman Pappa-Tunturin. Vanhin mopo oli vuosimallia 1957.

Kalantilainen Markku Vång esitteli vuoden 1977 punavalkoista Tunturiaan.

– 2000-luvun alussa liityin tähän kerhoon hommattuani mopon, Vång kertoi.

– Käymme mopoilla vuosittain Ahvenenmaalla ja vuonna 2007 kävimme Nordkappissa.

Kerhossa on noin 120 jäsentä.

– Tämä on oikein mukava harrastus. Ihmiset ovat kyllä kiinnostuneita näistä, mihin tahansa sitä sitten pysähtyykin, jutteli Vång.

Lauri Pirilä myi yhdessä Jaana Lehtosen kanssa erilaisia harjoja.

Vaihtavatko harjat omistajaa kuinka hyvin?

– Riippuu vähän markkinapäivistä ja -paikoista. Nyt olen ensimmäistä kertaa Männäisten torilla, Pirilä totesi.

Onko jokin tietty harja niin sanotusti hittituote?

– Normaalit pesuharjat ja katuharjat ovat suosituimpia. Se vähän vaihtelee. Kaikkea menee pölyharjoista lähtien.

Maailman tilanne on vaikuttanut harjojenkin hintaan.

– Nyt ovat hinnat nousseet, koska puun hinta on noussut. Asiakkaat ovat kuitenkin ymmärtäneet tilanteen. Varmaan korkeat hinnat hieman vähentävät ostajia. Karvat tulevat ulkomailta. Ne ovat palmulehtiruotoa.

Pienen katoksen alla soi jazz. Sitä tarjosivat Mister Jazzkukko Kari Antila sekä Lassi Kouvo .

– Jazzkukon liput ovat menneet ihan mukavasti kaupaksi, Antila totesi ja jakoi soiton lomassa Suomen svengaamimman festivaalin esitteitä.

Jazzstandardit näkyivät uppoavan myös Männäisten torin yleisöön. Ainakin pyhärantalaisen Taina Vainiotalon ja laitilalaisen  Miia Heinosen jalka vispasi jatsin tahtiin.

– Kyllä me jatsia kuunnellaan muutenkin. Se on meidän juttu. Todennäköisesti mennään Jazzkukon tilaisuuksiinkin, naiskaksikko jutteli.

Eikä kolea sääkään naisia haitannut.

– Hyvin tarkenee, kun on säänmukaiset varusteet. Ja Jazzkukossa paistaa kuitenkin aurinko.

Viime perjantaina nähtiin Männäisten torilla myös pari pientä seremoniaa.

Männäisten torin hallituksen puheenjohtaja Mauri Kontu sai vastaanottaa mopokerho PaTun Teamin sihteeri Juhani Pietikäiseltä , ei viirin, vaan kiveen pystytetyn taustapeilin.

– Putosi kivi sydämeltä, veisteli Pietikäinen kaivaessaan pystin povestaan esiin.

– Meille tuli vuonna 2000 ajatus, kun yksi jäsenistämme täytti vuosia, että miten voisimme kerholaisia huomioida. Asia eteni ja nyt toimitamme näitä peilejä merkkipäivinä ja muissa merkittävissä tilaisuuksissa, Pietikäinen jatkoi.

Peilistandaarin idean isä on Erkki Harikkala .

– Pohdittiin, millainen viiri pitäisi olla. Ehdotin, että porataan kiveen reikä ja pistetään siihen taustapeili, Harikkala totesi.

Myöhemmin Mauri Kontu luovutti Männäisten torin puolesta Kauno Pietilälle muotokuvan, joka on aikanaan maalattu Kalannin Säästöpankin tilauksesta Pietilän ollessa pankin hallituksen puheenjohtaja.

Seuraavaksi perjantaina 22.7. Männäisten torilla esiintyvät Sauli Soini ja Trio Kuulat. Männäisten toreja järjestetään perjantaisin kello 16–19 aina 2.9. saakka.

Ari Anteroinen

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän