Turun Eläinsuojeluyhdistys hakee kuljettajia

0
Toiminnanjohtaja Britt-Marie Juup juuri ennen keikalle lähtöä. Hän lähtee usein myös itse hakemaan eläimiä.

Turun Eläinsuojeluyhdistys alkoi noin viikko sitten etsiä vapaaehtoisia eläinkuljettajia Varsinais-Suomen alueelta sosiaalisen median kautta. He perustivat vapaaehtoisille Facebook-ryhmän, johon liittymällä voi ilmoittautua kuljettajaksi. Vapaaehtoisia kuljettajia oli liittynyt ryhmään peräti 224 vain kolmen päivän aikana, mistä TESY kiittää.

TESY:n toiminnanjohtaja Britt-Marie Juup kertoo yhdistyksen olevan yksi harvoista, joka pelastaa kaikenlaisia luonnonvaraisia eläimiä, ja jolla on ympärivuorokautinen päivystyspuhelin, Eläinten hätäkeskus. Puhelimen he avasivat ympärivuorokautiseksi päälle vuosi sitten, minkä jälkeen ilmoitusten määrä ja alue ovat kasvaneet huomattavasti.

– Meidän alueemme suureni puhelimen auettua ympärivuorokautiseksi koko ajan niin, että soittoja tulee jo Uudestakaupungista ja Porista ja Eurasta, tänään tuli Savosta, ja on tullut kyselyitä Lapistakin, Juup listaa.

Kuljettajien vaatimuksia ovat ajokortti ja auto. Usein keikoille tarvitaan myös jonkinlainen kuljetuskoppa, kuten pahvilaatikko, sekä hanskat.

– Idea on se, että joku, joka asuu alueella ja jolla on mahdollisuus auttaa eläinkuljetuksessa, niin ehkä nappaisi eläimen ja veisi hoitoon. Meidän eläinpelastustiimistä voidaan myös tulla vastaan, mikäli matka on pitkä.

Koska luonnonvaraisten eläinten hoitopaikkoja on melko vähän Suomessa, eläimiä tuodaan usein jopa kaukaa TESY:n hoitoloihin Turkuun. TESY:n toimipisteillä eläimet saavat parantua ja vahvistua usein muutaman viikon, joissakin tapauksissa kauemminkin.

Toimintaan osallistuvat aktiiviset vapaaehtoiset saavat tavallisesti perehdytyksen eläintenhoitoon ja kiinniottamiseen, mutta uuden ryhmän jäsenille riittää tilanteeseen sopiva neuvonta.

– Esimerkiksi hiljattain laitoimme ryhmään ilmoituksen, että Salon kirjastolla on loukkaantunut lokin poikanen. Pääsisikö joku ottamaan kiinni ja viemään eläinlääkäriin Raisioon?

Lisäksi ilmoituksessa kehotettiin ottamaan mukaan laatikko kuljetusta varten ja soittamalla päivystysnumeroon lisätiedoista tarpeen vaatiessa. Toiminnanjohtajan mukaan ilmoitukseen tuli vastaus nopeasti, mikä viestii ryhmän tarpeellisuudesta ja toimivuudesta.

TESY:een tulee soittoja kaikenlaisista eläimistä, ja Vakka-Suomen alueella soittoja tulee eniten kyhmyjoutsenista. Syys-, talvi ja alkukevätaikaan soittoja tulee nälkiintyneistä petolinnuista, jäihin jäätyneistä joutsenista ja uupuneista nuorista joutsenista. Erityisesti kyhmyjoutsenen poikaset saattavat usein jumittua jäähän tai jäädä ilman ruokaa ensimmäisten jäiden ilmaantuessa.

– Kyhmyjoutsen saa usein aika myöhään ja mahdollisesti toisen poikueen, jolloin poikaset oppivat aika myöhään lentämään. Kun tulee ensimmäiset jäät, saattaa olla, etteivät poikaset pääse lentämään. Myös muita vesilintuja saattaa olla erinäisistä syistä avun tarpeessa.

Keväästä aina syksyn loppuun saakka pelastetaan orvoksi eri syistä jääneitä poikasia. Esimerkiksi linnun-, oravan-, rusakon, siilin- ja ketunpoikasia. Aina välillä hoitolaan tuodaan myös orvoiksi jääneitä mäyrän- ja näädänpoikasia sekä peuran- ja kauriinvasoja. Tavallisimpia pelastettavia ovat kuitenkin linnut ja oravat.

– Joskus pesästä pudonneiden poikasten palauttaminen takaisin pesään on lähes mahdotonta, ja sitten tulee jo kiire viedä ne hoitoon. Silloin niitä on tärkeää pitää lämpimänä matkan aikana. Siihen tarkoitukseen käy kuumalla vedellä täytetty muovipullo sujautettuna esim. villasukkaan. Näin poikanen voi lämmitellä pullon kyljessä.

Kovilla helteillä eläimet taas kärsivät kuumuudesta ja nesteenpuutteesta, jolloin etenkin lintuja ja oravanpoikasia tuodaan hoitoon jopa useita päivässä.

– Pienimpiä oravia ovat usein olleet vain 10-grammaiset. Niitä tulee aivan kaikkialta, kertoo Britt-Marie Juup.