UPK:lla värikäs syyskauden avaus

0
UPK:n Severi Marttila pyrkii keltapaitaisen FC Ulvilan pelaajan ohi. Oikealla tilannetta seuraa Eemeli Nurmi.

UPK:n syyskauden avauspeli sisälsi kaikkea mahdollista. Voisi sanoa, että sitä on tullut monta huonompaa leffaakin elämässä nähtyä. Tämä perjantai-illan vauhdikas viihdepläjäys ei kuitenkaan tuonut ukilaisille toivottua tulosta. Sarjaa johtava FC Ulvila vääntäytyi ohi ja pystyi pitämään johdon, vaikka kotijoukkueella oli tukku laadukkaita paikkoja lopussa.

Kamppailussa tikunnokkaan joutui päätuomari. Osaltaan aiheetta, osaltaan omasta syystä. Peli päättyi lukemiin 3–4 ja voittomaalia edeltäneen taklauksen viheltämättä jättäminen näytti myös katsomoon aika kyseenalaiselta tuomiolta.

– Totta kai se jäi harmittamaan. Mielestäni siinä oli selvä rike ja siksi siitä tuli maali, UPK:n valmentaja Mika Lintula manasi.

Tunnelma oli alusta asti lämmin. Suukopua käytiin puolin ja toisin jatkuvasti ja osasta taklauksia puuttui vastustajan kunnioittaminen. Parhaiten tilanteen hallitsi Eemeli Salin . Vaarallisuus tiedettiin ja silti mies eteni välillä kuin olisi ollut esteradalla. Välillä kaatuen, mutta samantien ylös hypäten ja suurimman suunsoiton muille jättäen.

Salin vastasi 2–2-tasoituksesta kirmaamalla juoksupalloon ja nostamalla pelivälineen vastaan tulleen molarin yli. Samassa tilanteessa Ulvilan maalivahti loukkaantui ja paikalle tarvittiin ensihoitajat, jotta loukkaantunut veräjänvartija saatiin jatkohoitoon.

Toisella puoliajalla oli seuraava mies pidempään nurmen pinnassa ja se oli sitten itse päätuomari. Oikeudenjakajan krampin ensiavun hoitivat UPK:n pelaajat kimpassa. Muutaman minuutin tauon jälkeen peli pääsi jatkumaan.

Eemeli oli asialla myös kolmannessa maalissa hänen pelatessa tilanteen loppuun asti maalin edessä. Ulvilan tasoitus tuli kaksi minuuttia myöhemmin keskityksen jälkitilanteesta. Kyseenalainen voittomaali tuli vajaat kymmenen minuuttia ennen loppua.

Värikkään koitoksen lopussa väännettiin urakalla vierasjoukkueen maalin edessä. Tsemppi oli kova ja samoin pulina. Juuri ennen loppuvihellystä Salin pääsi taas kikkailemaan maalin lähellä ja onnistui hankkimaan UPK:lle rankkarin. Valitettavasti Jaakko Lahden rankkariveto meni maalin ohi ja välittömästi sen jälkeen tuomari puhalsi päätösvihellyksen.

– Oltaisiin ansaittu piste tästä pelistä. Vastustajalla on entisiä kolmosdivarin pelaajia ja meillä on puolet nuoria omia pelureita. Siinä mielessä pitäisi olla tyytyväinen, mutta ikävän lähellä oltiin, valmentaja Lintula vertaili.

UPK:n avausmaalin teki junnuosastoon kuuluva Eemeli Nurmi .

Ukilaiset ovat saalistaneet 11 pelissä 16 sarjapistettä. Sillä ollaan kolmannella sijalla kahdeksan joukkueen lohkossa.

– Tämä Satakunnan lohko on tasainen. Kenelle tahansa voidaan hävitä ja kenet tahansa pystymme voittamaan, Lintula kommentoi.

Seuraavaksi UPK pelaa kotikentällä 5. päivä elokuuta, kun vastaan asettuu EuPan kakkosjoukkue.

Teksti: Juha Laine, kuva: Tarja Hietaranta

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän