Uusikaupunki erottuu joukosta vähäisellä sinilevän määrällä

0
Santtion uimarannalla ei ole näkynyt sinilevää lainkaan.

Saaristomeren ja Suomenlahden rannikkoalueilla on tänä kesänä esiintynyt runsaasti sinilevää. Nimestään huolimatta sinilevät eivät ole varsinaisia leviä, vaan bakteerien muodostamaa kasvustoa, jotka lajista riippuen saattavat aiheuttaa vakaviakin terveyshaittoja.

Sinileväbakteereja on vedessä usein hieman, mutta merkittävän riskin ne aiheuttavat vasta runsastuessaan kukinnoiksi. Jokainen sinilevälaji ei ole myrkyllinen, mutta myrkyllisyyttä ei voi arvioida silmämääräisesti. Siispä kaiken sinilevän suhteen kehotetaan varovaisuuteen.

Kaupungin ympäristönsuojelu käy viikoittain tarkistamassa sinilevätilanteen Uudenkaupungin ranta-alueilla. Sijaistava ympäristösihteeri Seija Niskala Uudenkaupungin ympäristönsuojelusta kävi katsomassa levätilanteen Santtion leirintäalueen laiturilta maanantaina.

– Näin silmämääräisesti katsotaan, onko levää. En näe, että olisi veteen sekoittuneena, Niskala tutkailee vettä.

– Onneksi näyttää hyvältä. Jos sitä tässä olisi, kyllä näkyisi krantua, hän kertoo.

Ympäristönsuojelun sinileväkatsausten tulokset ilmoitetaan Ely-keskukseen ja julkaistaan verkossa Järvi-meriwiki -sivustolla, josta kuka tahansa voi niitä käydä tarkastelemassa. Samaiseen palveluun voi myös ilmoittaa omista havainnoistaan.

Kaupungin ympäristönsuojelun lisäksi yleisillä ranta-alueilla käy terveysviranomainen säännöllisin väliajoin ottamassa vesinäytteen tarkempaa vedenlaadun tutkimusta varten.

Nämä tulokset ovat kunnan verkkosivuilla nähtävissä. Mikäli sinilevien määrä on huomattava, ilmoitetaan siitä myös paikan päällä. Tällöin vedessä uiminen on tyystin uimarin omalla vastuulla.

Sinilevien ilmaantuvuuteen vaikuttaa moni tekijä. Veden ravinnemäärät ja lämpötila ovat sinileväkukintojen kannalta merkittäviä.

– Kyllä ne aina runsastuvat, kun lämpenee. Juhannuksen jälkeen sitä yleensä tulee, kertoo Niskala.

Uudessakaupungissa esiintyy varsin vähän sinilevää verrattuna moniin lähikuntiin. Kustavissa, Turussa ja Raumalla sinilevätilanne on huomattavasti heikompi. Niskalan mukaan Uudenkaupungin hyvä tilanne selittyy sillä, että avomeren sinilevälautat eivät pääse yhtä helposti kulkeutumaan tänne. Myös viime vuosina tilanne on ollut samaan tapaan hyvä.

– Tämä on sellainen ranta, että ei ole sinilevää ympäristönsuojelu havainnut. Tänne on ihmisten hyvä tulla nauttimaan kesäpäivästä, Niskala toteaa.

Sinilevä on erityisen haitallista lapsille ja lemmikkieläimille. Lemmikkieläimiä on Suomessa sinilevämyrkytyksiin kuollutkin, mutta ihmisten kohdalla vakavia myrkytyksiä tapahtuu äärimmäisen harvoin.

Yleisimpiä oireita ovat muun muassa päänsärky, ihottuma, kutina ja pahoinvointi. Oireet alkavat yleensä muutaman tunnin kuluttua altistuksesta, ja häviävät parin päivän kuluessa. Sinilevämyrkytys ei yleensä vaadi lääkärikäyntiä. 

Sinilevän voi tunnistaa itse varsin helposti ottamalla vettä läpinäkyvään astiaan ja seisottamalla vettä tunnin ajan. Mikäli veden pinnalle nousee vihreitä hippuja, on kyseessä todennäköisesti sinilevä.

Patrick Paldanius

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän