Valmet Automotiven nopeasti kasvanut akkuliiketoiminta on nostanut yhtiön ensimmäistä kertaa maailman 100 suurimman autoteollisuuden komponenttitoimittajan joukkoon.
Sijoitus on julkaistu saksalaisen Automobil Produktion -lehden tekemässä listauksessa. Valmet Automotiven sijoitus on 86., ja se perustuu vuoden 2021 tilinpäätökseen.
Tulos heijastelee yhtiön tiedotteen mukaan onnistunutta liiketoiminnan laajentumista. Valmet Automotive kasvoi viime vuonna yhdeksi sähköisen liikenteen eturivin toimijoista, nostaen samalla yhtiön bruttomyynnin, joka huomioi kaikki laskutetut materiaalit ja komponentit, ennätykselliselle lähes 3 miljardin euron tasolle. Suurinta kasvu oli akkuliiketoiminnassa.
Vuonna 2021 Valmet Automotive allekirjoitti kolme merkittävää akkujen valmistussopimusta autoteollisuuden toimijoiden kanssa ja lisäsi suunnittelu-, testaus- ja tuotantokapasiteettiaan investoinneilla Suomessa ja Saksassa.
Tänä vuonna Valmet Automotive aloittaa akkutuotannon uudessa tehtaassaan Kirchardtissa, Saksassa. Lisäksi yhtiö on esitellyt Modular Battery Platform -akkujärjestelmätuoteperheen, joka edustaa Valmet Automotiven omaa suunnittelua ja tuotantoa. Tuoteperhe on kehitetty erityisesti liikkuvien työkoneiden sekä raskaan liikenteen tarpeisiin.
Autonvalmistuksessa Valmet Automotive on tehnyt sopimukset Lightyearin ja Sono Motorsin sähköautomallien valmistuksesta Uudenkaupungin tehtaalla. Molemmat mallit ovat autoteollisuuden edelläkävijöitä aurinkosähkön hyödyntämisessä. Kinematiikkajärjestelmissä Valmet Automotive on esitellyt uuden sähköautojen latausluukkujen tuotelinjan.
Valmet Automotive on yksi autoteollisuuden johtavista yhtiöistä kestävän kehityksen saralla. Valmet Automotive -konserni on saanut luokituslaitos DNV:n vahvistuksen oman toimintansa hiilineutraaliudelle 1.1.2022 alkaen. Tämä edelläkävijyys on merkittävästi edesauttanut sopimuksia Lightyearin ja Sono Motorsin kanssa.
– Valmet Automotiven liiketoimintalinjojen strategiat, toiminnot ja ratkaisut keskittyvät sähköiseen liikenteeseen ja kestävään kehitykseen. Yhtiö on muuttunut nopeasti koko henkilöstömme yhteisin ponnistuksin haastavasta toimintaympäristöstä huolimatta. Siksi olemme erityisen ylpeitä nousustamme autoteollisuuden 100 suurimman komponenttitoimittajan joukkoon, kertoo Valmet Automotiven liiketoiminnan kehitysjohtaja Christian Kleinhans .