Valokuvamalli murhataan Tyvisaran saunalla – Rake Tähtisen rikoskomisario Petri Petäjämäki tekee paluun

0
Rake Tähtisen seuraava romaani saa alkunsa kaupungin omistamalta Tyvisaran saunalta. Surmanluoti ammutaan Raken osoittamasta suunnasta eli rantapuun suojista ja ruumis löytyy takan edestä matolta.

Kaupungin omistama Tyvisaran sauna sijaitsee metsän ja rantakaislikon rajalla. Murhaaja on ampunut aivan rannan tuntumassa olevan lepän suojista luodin, joka on vienyt hengen takan lähellä seisseeltä valokuvamallilta. Kuollut nainen löydetään seuraavana aamuna matolta ja tutkijapari Petäjämäki ja Laatikainen kutsutaan jälleen apuun.

Tällä asetelmalla käynnistyy uusikaupunkilaisen Rainer ”Rake” Tähtisen yhdeksäs jännitysromaani. Viimeinen kuvaus -nimellä kulkeva dekkari ilmestyy syyskuussa ja se kertoo valokuvaajien ja mallien maailmaan kietoutuvasta rikostutkinnasta.

– Kirjan idea syntyi vuosi sitten kesällä, kun istuin Tyvisaran saunan lauteilla. Yhtäkkiä aloin miettiä erilaisia juonenkäänteitä, kuka murhattaisiin, miksi ja miten. Pääsin heti tutkimaan myös mahdollista murhapaikkaa ja muuta miljöötä, Tähtinen paljastaa.

Kirjan teema on Tähtiselle tuttu, koska hän on harrastanut valokuvausta ja kuvannut myös työkseen. Tähtinen myöntääkin kirjoittavansa usein teemoista, jotka ovat tavalla tai toisella hänelle tuttuja.

– Minulle on helpointa kirjoittaa tutuista teemoista. Olen kirjoittanut sukelluksesta, jota olen harrastanut. Lastenkodin arjesta, kun olin töissä siellä. Kirjoitin myös keskoselämästä siinä vaiheessa, kun perheeseemme syntyi keskoslapsi. Ehkä olen vähän laiska kirjoittaja, mutta tutuista asioista pääsee suoraan kirjoittamaan pintaa syvemmältä.

Tähtisen tummasävyiset kirjat sijoittuvat pimeään ja sateiseen Uuteenkaupunkiin. Kirjassa vilahtelee aitoja ja fiktiivisiä tapahtumia ja paikkoja sulassa sovussa. Teokset ovat kuitenkin puhtaasti fiktiota ja hän arveleekin murhauttaneensa ”vähintäänkin kolmasosan” kaupunkilaisista.

– Kirjoitan teoksiin kuitenkin myös fiktiivisiä paikkoja, eihän täällä esimerkiksi ole suurta sahaa missään. Toiset lukevat kirjojani kuin piru raamattua ja yrittävät löytää yhteneväisyyksiä paikkakunnan merkkihenkilöihin. Joistakin olen saattanut ottaa mallia, mutta henkilöt ovat varmasti ainakin useamman ihmisen yhdistelmiä, joten yksikään ihminen ei tule suoraan vastaan kirjani sivuilla, hän toteaa.

Tähtisen mukaan kirjoittamisvaiheessa hauskinta on taustatutkimuksen tekeminen. Hän varmistaa tutulta paikalliselta poliisilta erilaisten tutkintojen etenemiseen liittyviä kysymyksiä. Nyt hän on selvittänyt myös ruumiin maatumiseen ja dna:n säilymiseen liittyviä kysymyksiä.

– En löytänyt juuri tarvitsemaani tietoa netistä, joten päätin lähettää kysymyksen Viiltäjä Jackin mysteerin selvittäneelle dna-tutkija Jari Louhelaiselle. Hän auttoi minua mielellään ja nyt tiedän, että kirjassani olevat tiedot ovat varmasti oikein.

Tähtisen edellinen Synnin palkka -romaani ilmestyi vuonna 2017. Sen jälkeen hän on pitänyt tarkoituksella taukoa kirjoittamisesta.

– Olin aluksi sitä mieltä, että Petäjämäen tarina olisi tullut päätökseen. Tässä viiden vuoden aikana aloin itsekin miettiä, että mitähän kirjasarjani tyypeille mahtaa kuulua ja lopulta se inspiraatio iski. Sen jälkeen tarvitaan lähinnä istumalihaksia ja inspiraatiolla ei ole enää mitään tekemistä kirjoittamisen kanssa. Tauko teki kuitenkin hyvää, Tähtinen kertoo.

Tähtiseltä ilmestyy romaani myös ensi keväänä. Kyseessä on aiemmista Petäjämäki-kirjoista poikkeava teos. Se kertoo vuodesta 1986, kun Petri Petäjämäki oli vasta 15-vuotias. Petäjämäki on mukana kirjassa, mutta hän ei ole teoksen päähenkilö.

– Teos kertoo nuoresta, jolla on traumaattinen tausta ja dissosiaatiohäiriöitä. Kirja on ilman muuta jännäri, koska siinäkin tapahtuu murhia, mutta se ei liity Petäjämäkeen kuin löyhästi.

Tähtinen on kirjoittanut kirjoja 14 vuotta. Siinä ajassa hänen kirjoitustyylinsä on tiivistynyt ja dialogeihin on tullut ytimekkyyttä.

Myös Petri Petäjämäki on muuttunut sinä aikana, jos ei muuten, niin ainakin vanhemmaksi. Tähtisen mukaan hänen fiktiivinen hahmonsa on oppinut lopulta huomaamaan elämän merkitykselliset asiat, nehän löytyvät oikeastaan aika läheltä.

– Niin ja määrittääkö se Petäjämäen työ ja hänen roolinsakaan loppuen lopuksi ihmisen elämää, Tähtinen pohtii.

Seuraavakin Petäjämäki-kirja on jo työn alla. Sen julkaisua on suunniteltu vuoden 2023 syksyyn.

– Juoni muotoutui päässäni jo siinä vaiheessa, kun viimeistelin Viimeinen kuvaus -kirjaani. Ensimmäisen version kirjoittaminen vie aina kolmisen kuukautta ja sen jälkeen alamme kustannustoimittajan kanssa hiomaan tekstiä. Siinä vaiheessa, kun olen jo täysin kyllästynyt koko teokseen, se on valmis, Tähtinen summaa.

Petäjämäen jalanjäljille pääsee taas dekkarikävelyllä

Torstaina 14. heinäkuuta Rake Tähtinen vie jälleen Petäjämäki-kirjojen fanit dekkarikävelylle. Hän kävelyttää aiheesta innostuneita kirjojen rikospaikoilla ja kertoo, miksi on valinnut kirjoihinsa tapahtumapaikkoja ympäri kaupunkia.

Tähtinen lupaa kertoa myös kirjojen kirjoitusprosessista, tarinoiden synnystä ja teosten vaatimasta taustatyöstä.

– Minulle tuli ensimmäisten kierrosten aikana hieman yllätyksenä se, että ihmisiä ei niinkään kiinnosta näistä dekkareista tai tapahtumapaikoista keskusteleminen, vaan he haluavat kuulla kirjoitusprosessista ja hahmojen kehittämisestä enemmän, Tähtinen kertoo.

Tähtinen järjestää nyt kolmatta kertaa rikospaikkakävelyitä ja hän on ilahtunut niiden saamasta suosiosta. Aiemmat kierrokset ovat olleet loppuunmyytyjä.

Tähtisen ohjaama kävelykierros lähtee pääkirjaston edustalta Rauhanpuistosta. Hän kävelyttää ihmisiä Kaupunginlahden rantaa pitkin veturitallille ja sieltä Myllymäelle.

– Tosin moni dekkarikävelylle osallistujista on uusikaupunkilainen, joten paikat ovat varmasti tuttuja jo etukäteen.

Noin 90 minuutin mittaisia dekkarikierroksia järjestetään neljänä kesätorstaina, muut kierrospäivät ovat 21.7., 28.7. ja 4.8. kello 18 alkaen. Kierrokset ovat maksullisia ja lippuja voi ostaa etukäteen Visit Uusikaupunki -verkkosivuilta. Kierrokselle mahtuu 14 henkeä.