Vanhaksi kaupungiksi kaavoitettu

0

On tietysti vanhakaupunki. Sellaisenaan ihan viehättävä. Mutta ei siitä nykyaikaiseksi kaupungiksi ole sen enempää liiketoiminnan kuin asutuksenkaan osalta. Jos ja kun seurataan sitä kehityskulkua, jota muualla lienee toivottukin tapahtuvan, niin vanha on parasta jättää sellaiseksi kuin se on.

Ja hyväksyä tärkeämmäksi käynnissä oleva ja jo tapahtunut kaupungin laajentuminen vanhan ruutukaavan ulkopuolella oleville alueille.

Näen sen jotenkin ristiriitaisena, että vanhaa nyt on ryhdytty vimmatusti parantelemaan uudistuksilla, jotka eivät oikeastaan sovi entiseen kaupunkikuvaan. Eivätkä ainakaan riittävästi voi palvella sen enempää liike-elämää kuin asukkaitakaan.

Siinä on hieman samanlainen tilanne kuin sadun eukolla. joka sai jäniksenkäpälän ja kaksi toivomusta vanhan talonsa korjaamiseen. Kokeeksi pyysi kääntämään talonsa ylösalaisin mutta olikin sitten pakotettu haluamaan sen ennalleen. Eikö olisi parempi, että vanha säilyy sellaisenaan maailman kehittyessä koskapa vain uudesta voi saada täysin käyttökelpoista?

Siksi vanhan kaupunkialueen ulkopuolisille osille olisi korkea aika laatia kokonaissuunnitelma ja edetä sen mukaan. Ties vaikka sellainen jo sattuisi joltakin kohdin olemaankin.

Ulosmenotie saaristoon kaupungin pohjoispuolelle pitäisi ainakin toteuttaa koska Hiuntie on käymässä ahtaaksi vilkkaaksi kasvaneen liikenteensä takia. Siellä liikkuvat eivät malta ajaa niin rauhallisesti kuin kaupungin kaduilla pitäisi, vaan kärsimättöminä ja maantienopeudella edeten ”peesaavat” melkein kiinni alueen asukkaiden autojen takapuskureissa.

Ystävällisin terveisin

Reino Alho