Vastine Susanna Aulinille

0

On totta, että Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunnan viimeisessä kokouksessa 29.6.2022 tehdyssä päätöksessä koskien liikuntapuolen vastaavan valintaa, on perustelut jäänyt merkitsemättä pöytäkirjaan. Tämä on puhdas vahinko, joka on jäänyt meiltä kaikilta huomaamatta. Pahoittelut siitä. Perustelut tullaan lisäämään seuraavan kokouksen pöytäkirjaan.

Haastattelijoita ei missään nimessä ole sivuutettu, vaan asian tiimoilta on käyty paljon keskustelua ennen kokousta. Esityslistan tullessa julkiseksi sain useita yhteydenottoja, joissa esitystä ihmeteltiin. Keskustelujen ja yhteydenottojen perusteella päätin tehdä vastaehdotuksen, jonka puolella suurin osa lautakunnan jäsenistä on, myös Seppo Laine, joka toimi yhtenä haastattelijoista.

Mielestäni esimiestehtävään valittavalla on oltava johtamiskoulutus tai vähintäänkin ammattikorkeakoulutasoinen koulutus ja mielellään työkokemusta esimiestyöstä. Joutsa-Huutolalta nämä löytyvät.

Uskon, että jokainen luottamushenkilö tekee päätökset kuntalaisten parhaaksi. Valitettavasti päätökset eivät silti aina miellytä kaikkia.

Mukavaa kesän jatkoa!

Pilvi Marsela

Hyvinvointi- ja vapaa-aikalauta-

kunnan puheenjohtaja

Kaupunginvaltuutettu (kok)

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän