Virolainen perhe tuli pakolaisina Putsaareen vuonna 1944

0
Televisiodokumentin tekijät toimittaja Mikael Martikainen ja kuvaaja Tuomas Stedt työssään kuvaamassa Kari Sammalistoa (vasemmalta) Lille Orunurmea (nykyinen Orlov-Matsen) ja tämän lapsia Aitaa ja Taavia.

Virolainen Orunurmen perhe pakeni vuonna 1944 Suomeen ja päätyi Putsaareen, jossa he viettivät viisi kuukautta keväästä syksyyn. Asunnon he saivat Sammaliston perheeltä.

Perheen 87-vuotias Lille -tytär vieraili Putsaaressa viime viikolla 78 vuoden odotuksen jälkeen. Isäntänä saarella oli Kari Sammalisto .

– Kohtaaminen oli lämminhenkinen ja välitön. Lille muisti Putsaaren ajasta paljon, sillä hän oli silloin 8-vuotias. Hänen muistonsa olivat oikein hyviä. Hän halusi ehdottomasti käydä katsomassa myös kappelikirkkoa ja kivuta kappelivuorelle, Kari Sammalisto kertoi.

Mukana Putsaaren vierailulla olivat myös Lillen tytär Aita ja poika Taavi sekä televisiodokumenttia virolaisten pakolaisten kohtaloista tekevät toimittaja Mikael Martikainen ja kuvaaja Tuomas Stedt . Venematkoilla kipparina toimi Kari Saramo.

Vieraat tulivat Putsaareen Ruotsista, jonne perhe vuonna 1944 jatkoi pakomatkaansa ja jossa Lille on asunut siitä saakka.

– Viron kieli oli säilynyt kuitenkin elävänä ja myös seuraava sukupolvi puhui viroa sujuvasti. Tuntui hyvältä kuulla koko päivä pitkästä aikaa tutuksi tullutta kieltä, Kari Sammalisto sanoi.

Putsaaresta vieraitten matka jatkui ensin Espoon kautta Sipoon saaristoon ja Trutlandetin saarelle ja myöhemmin Viroon Orunurmen perheen entisiin kotimaisemiin. He kulkivat siten pakomatkan päinvastaiseen suuntaan.

Lyhyesti kerrottuna tuo perheen vaarallinen pakomatka alkoi pimeänä yönä vuonna 1944 Jumindan niemeltä Tallinnan itäpuolelta. Mukana olivat perheen vanhemmat ja neljä lasta. Pääsyynä lähtöön oli Boris -isää uhannut miehittäjän armeijaan joutuminen. Juuli -äiti alkoi kuitenkin pelätä merellä ja isä vei perheensä Pranglin saarelle, josta äiti oli kotoisin.

Isä jatkoi matkaansa Suomeen ja yritti hakea perheensä monta kertaa mukaan, mutta se onnistui vasta kolmannella yrityksellä. Ensimmäinen etappi Suomessa oli tuo Trutlandetin saari.

Putsaareen perhe tuli kahta reittiä. Äiti ja lapset tulivat junalla ja isä ajoi veneen Suomenlahdelta Uuteenkaupunkiin.

Putsaaressa oli kaksi muutakin virolaisperhettä ja muualla Uudenkaupungin ja Vakka-Suomen saaristossa heitä oli lisää. Uudenkaupungin seutu olikin yksi virolaisten tärkeimmistä reiteistä länteen. Syy siihen on selvä: täältä matka Ruotsiin on lyhyt.

– Virolaiset omaksuivat täkäläiset kalastustavat nopeasti. Sitä he eivät heti ymmärtäneet, ettei veneitä tarvitse vetää yöksi maihin, mihin he olivat kotimaansa matalilla rannoilla tottuneet, Kari Sammalisto kertoo Tauno-isältään kuulemaansa.

– Isä on kertonut, että virolaiset olivat hyvin auttavaisia ja kiitollisia saamastaan turvasatamasta. Jonkin verran kirjeitä kulki myöhemmin molempiin suuntiin, hän sanoo.

Lähtö Ruotsiin tapahtui syyskuun 21. päivänä 1944. Syynä oli se, että Neuvostoliitto alkoi vaatia sodan jälkeen kaikkien pakolaisten luovuttamista takaisin ja virolaiset näkivät parhaaksi jatkaa pakomatkaansa.

Pakolaiset yllätti yöllä sumu, mutta he pääsivät Öregrundiin, johon tuli paljon muitakin virolaisia. Monien vaiheitten jälkeen perhe päätyi Boråsin kautta Göteborgiin, jossa Lille – nykyiseltä sukunimeltään Orlov-Matsen – vieläkin asuu.

Suuri osa virolaisista pakolaisista tuli Suomenlahden kautta. He pyrkivät vapauteen kotimaastaan, joka oli joutunut Neuvostoliiton – ja välillä myös Saksan – miehittämäksi. Aiheesta on Eero Haapalainen kirjoittanut tuoreen kirjan ”Pako yli Suomenlahden”.

Länsi-Virosta sekä Saarenmaalta ja muilta saarilta mentiin myös Ruotsiin, jonne oli sieltä lyhyt matka.

Mikael Martikainen on kuvaajansa kanssa tekemässä tästä ”virolaisten exoduksesta Suomen kautta” televisiodokumenttia.

– Saimme Putsaaresta paljon hyvää filmimateriaalia. Seuraamme dokumentissa paljolti Orunurmen perheen pakoreittiä. Lille on dokumentin erinomainen päähenkilö. Oli paitsi mielenkiintoista myös liikuttavaa kuulla hänen kertomuksiaan Putsaaressa. Hän oli odottanut siellä käyntiä kymmeniä vuosia ja kun se nyt vihdoin toteutui, olivat tunteet pinnassa. Muistoja ja puhetta tuli paljon. Kyseessä on kaiken kaikkiaan suuritöinen dokumentti ja sen tekeminen vienee noin vuoden, hän kertoi.

Matti Jussila

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän