Vielä saman syksyn aikana VSV-Energia Oy ja Condens Heat Recovery Oy allekirjoittivat savukaasupesurista toimitussopimuksen tavoitteena laitoksen käynnistyminen vuoden 2022 syksyllä. Helmikuussa allekirjoitettiin hankintasopimus maanrakennuksen, perustusten ja rakennusten toteuttamisesta Rakennustoimisto R. Laihon kanssa ja maanrakennustyöt aloitettiin maaliskuun alussa.
Seuraavassa vaiheessa nykyisen kattilalaitoksen piippu purettiin kokonaisuudessaan ja se lähetettiin uuden haponkestävän sisäpiipun asennusta varten konepajalle. Aikanaan 55 metrin pituinen piippu tuotiin kokonaisena laitokselle, mutta nyt se katkaistaan kahteen osaan kuljetusta varten.
– Lämpölaitoksen arvioidaan olevan käynnistettävissä noin neljän viikon kuluttua kuitenkin ilman savukaasupesuria. Koko laitoksen pitäisi olla käytettävissä suunnitelmien mukaan syys-lokakuussa tänä syksynä, liiketoimintajohtaja Mika Salo toteaa.
Hankkeen tavoitteena on varmistaa Uudenkaupungin kaukolämmön edullinen hinta tulevaisuudessa, parantaa lämmön tuotannon hyötysuhdetta merkittävästi ja samalla vähentää hiilidioksidipäästöjä entisestään.