Ajoitin tänä vuonna kesälomani väärin.
Loma meni kyllä hyvin. Ehdin mökkeillä, käydä festareilla, harrastaa pientä kotimaanmatkailua ja ennen kaikkea levätä. Ei siis valittamista, mutta penkkiurheilijana ajoitus oli väärä.
Palasin töihin maanantaina, kun yleisurheilun MM-kilpailuissa oli menossa neljäs kilpailupäivä. Tai oikeastaan kolmas oli juuri päättynyt ennen herätyskellon soimista.
Yön aikana oli saatu selville kuka on maailman nopein nainen ja että 7,26-kiloisen rautapallon työntämisessä parhaimpia ovat yhdysvaltalaiset. Katsoin toki koostelähetyksen kotiin päästyäni, mutta siinä vaiheessa nämä eivät enää olleet uutisia.
Yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut urheillaan vihdoinkin USA:ssa. Vihdoin siksi, että kisoja on järjestetty vuodesta 1983 lähtien, eikä ylivoimaisesti menestynein maa ole koskaan isännöinyt niitä.
Yhdysvallat on voittanut enemmän kultamitaleita kuin kolme seuraavaksi menestyneintä maata eli Kenia, Venäjä ja Saksa yhteensä.
Ensimmäiset MM-kisat järjestettiin Helsingissä vuonna 1983 ja sen jälkeen 14 maata sai kisat pidettäväkseen ennen Yhdysvaltoja. Suomi, Japani ja Saksa ovat olleet jo kahdesti isäntiä ja Japani saa kolmannet kisansa vuonna 2025.
Ennen sitä on vuorossa Unkari, josta tulee jo kymmenes eurooppalainen kisaisäntä. Valta on siis tukevasti vanhalla mantereella, vaikka mitalit karkaavat usein Amerikkaan, Afrikkaan ja Aasiaan.
Toki maailman parhaimpia yleisurheilijoita on nähty myös Amerikassa. Kanadan Edmonton oli kisaisäntä vuonna 2001 ja olympialaiset järjestettiin USA:ssa vuosina 1904, 1932, 1984 ja 1996. Los Angeles saa kisat myös vuonna 2028.
Yleisurheilun MM-kisat USA olisi varmasti ansainnut jo aiemmin, mutta totuus on se, että ennen tätä he olivat vain kerran hakeneet kisoja. Maassa laji on marginaalissa, vaikka menestystä tulee.
Suomessa yleisurheilu on edelleen hiihdon ohella pyhässä asemassa. Kotimaisia kilpailuja seurataan paljon televisiosta ja melko mukavasti paikan päälläkin. Menestystä on tullut takavuosina niin paljon, etteivät ”pistesijat” tunnu enää missään.
En tiedä kuinka monessa maassa oikeasti lasketaan kahdeksan parhaan joukkoon sijoittumisia, mutta Suomessa niillä saadaan kisat näyttämään onnistuneilta, vaikka mitalitaulukko näyttäisi nollaa. Nollille se on jäänyt neljä kertaa ja jälleen kerran vain miesten keihäänheitto voi pelastaa tilanteen.
En kuitenkaan väheksy suomalaisten panosta Eugenessa. Kisoihin lähti harvinaisen suuri joukko suomalaisia, joista suuri osa on urheillut tasollaan. Rankingsysteemin kautta mukaan pääsi muutamia kilpailijoita, joille tulosrajat olivat aivan liian kovia, mutta mielestäni jokainen on paikkansa ansainnut.
Ja kun niitä pistesijoja tuijotetaan, on niitä jo enemmän kuin kahdella viime kerralla. Aikana, jolloin Suomi rohmusi mitaleita kasapäin yleisurheilukentiltä, mukana oli huomattavasti vähemmän maita ja urheilijoita. Silloin oli myös paljon vähemmän kilpailevia harrastuksia yleisurheilun ja hiihdon kanssa.
Nyt on parempi iloita urheilijan hyvästä suorituksesta ja verrata sitä esimerkiksi Euroopan tasoon. Nämä eivät ole EM-kisat, mutta Silja Kosonen, Wilma Murto ja Kristiina Mäkelä olivat lajeissaan kolmen parhaan eurooppalaisen joukossa ja Alisa Vainiokin lähellä.
Koronan sotkeman arvokisakalenterin vuoksi Euroopan mestaruuksista kisataan jo elokuussa. Silloin Eugenen suorituksilla ei toki ole mitään merkitystä, mutta antavat ne kuitenkin toivoa, että EM-mitaleita olisi luvassa muistakin lajeista kuin miesten keihäästä.
Sitä kilpailua muuten ajattelin herätä katsomaan, sillä miehet paiskovat keihästä varhain sunnuntaiaamuna Suomen aikaa. En povaa epävarmalle Oliver Helanderille mitalia, mutta jännittävä kisa on luvassa, sillä kenenkään ennakkosuosikin kausi ei ole sujunut ongelmitta.
Risto-Matti Kärki
tuottaja