Aloite: Syntyvyys saatava nousuun – työryhmä miettimään kannustimia

0
Kokoomuksen valtuustoryhmän uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Laura Kontu.

Kokoomuksen valtuustoryhmä haluaa, että kaupungissa tehdään perusteellinen selvitys siitä, kuinka syntyvyyttä saataisiin kannustettua kasvuun.

Sitä varten pitäisi pikimmiten perustaa työryhmä, joka tekisi valtuustolle ehdotuksen syntyvyyttä lisäävistä toimenpiteistä vielä ensi kevään aikana. Syntyvyyttä lisäävät toimenpiteet tulisi huomioida ensi vuoden talousarvioprosessissa.

Kokoomuksen valtuustoryhmän uusi puheenjohtaja Laura Kontu totesi maanantain valtuustossa, että syntyvyys on laskenut kaupungissa kahden koronavuoden aiheuttaman nousupiikin jälkeen. Kaupungin päivitetyssä strategiassa tavoitellaan nykyään maltillista asukasmäärän kasvua.

– Muuttovirta on yksi keskeinen keino asukasmäärän kasvattamiseen, mutta meidän on mietittävä erilaisia keinoja ja kannustimia, joilla syntyvyys saadaan uuteen nousuun kaupungissa, Kontu toteaa.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun erilaisilla aloitteilla yritetään saada kannustettua syntyvyyden kasvattamiseen, mutta toistaiseksi yksikään aloitteista ei ole edennyt.
– Syntyvyyden kasvun kannustimista tulisi tehdä perusteellinen selvitys ja sitä varten tulisi perustaa työryhmä. Työryhmän tehtävänä on selvittää, minkälaisia kannustimia syntyvyyden kasvun tukemiseksi muissa kunnissa on. Kuinka nämä kannustimet ovat vaikuttaneet ja mitkä uudet keinot voisivat toimia täällä, Kontu lisää.