
Taiteilija, taide- ja toimintaterapeutti Auli Sormunen kertoo avanneensa sielunsa näytille uudessa näyttelyssään Seisahda hetkeksi , jonka avajaisia vietettiin tiistaina Galleria Horisontissa.
Kahdentoista teoksen näyttelyssä esillä on akrylli- ja öljyvärimaalauksia, keramiikkaa sekä yksi työ Sormusen omasta kokoelmasta. Lattialla seikkailee myös Aatos I. Piipon keramiisia hahmoja Hapsukoita , jotka Sormunen oli pyytänyt saada näyttelyyn esille, ja joista hän on kirjoittanut tutkielman.
Sormusen maalauksia on tehty niin, että pohjana on akryllia ja päällä öljyvärejä. Yhdessä taulussa on käytetty myös paperisavea. Näiden lisäksi pääteos on keramiikkaa ja luonnonmateriaalia, mutta työ on vasta tulossa galleriaan. Sormunen arvioi sen saapuvan seuraavan kahden viikon aikana.
Hänen taiteensa on monitulkintaista, mutta taiteilija kertoo purkaneensa teoksiin huoltaan maapallon tilanteesta.
– Esimerkiksi teos Jättäkää edes haavat kuvastaa (2021) huoltani siitä, mitä Maalle kuuluu, Sormunen kuvailee.
Inspiraatiota hän kertoo saavansa lähes kaikesta ympäröivästä. Vapaa-ajalla hän lukee paljon sekä liikkuu luonnossa ja metsässä, mikä ruokkii hänen luovuuttaan.
– Joskus saan inspiraatiota lukemisesta, ja minua kiinnostaa esimerkiksi paljon filosofinen ajattelu, joten se vaikuttaa paljon maalaamisessani. Paljon saan irti myös terapeuttina olemisesta. Uskon alitajuntani työskentelevän paljon, sillä usein maalaan tietämättä, mistä inspiraatio siihen tuli. Kaikki mitä teen, on mukana kaikessa.
Hän kertoo yhtä lukuun ottamatta kaikkien töiden olevan myynnissä, vaikka tunneside jokaiseen on vahva.
– Kyllä nämä henkilökohtaisia ovat, tuntuu kuin oma sielu olisi esillä. Pystyn kuitenkin luopumaan niistä, paitsi yhdestä. Don Quijote (uusi tuleminen) jää minulle, sillä se on ollut jo pitkän aikaa kotonani seinällä.
Piipon Hapsukaisia Sormunen kuvailee yhteisöllisiksi yksilöiksi, sillä ne ovat erilaisia persooniltaan mutta hyvin solidaarisia. Keramiikan lisäksi niissä on käytetty luonnonmateriaalia, ja Sormunen paljastaa hiusten olevan emunsulista tehtyjä. Hapsukaisten yhteisöstä vain osa on otettu mukaan näyttelyyn.
Näyttely on esillä Horisontissa 27.8. asti.
Iines Toivonen