Hän toivotti väen tervetulleeksi ja kiitti kaikkia tapahtuman yhteistyökumppaneita. Erityiset kiitokset hän osoitti kaikille Lokalahti-seuraa tukeneille.
– Alun perin Suvipäivät oli kolmipäiväinen, mutta nyt se on vakiintunut yksipäiväiseksi, josta nimikin Lokalahden Suvipäivä. Laine mainitsi.
Laine kohdisti kiitokset myös nuorille, joita kotiseututyössä tarvitaan.
– Lokalahti-seurassa kiitoksen ansaitsee erityisesti seuran nuorisojaosto. Uudet nuoret ja miksei vanhemmatkin ovat aina tervetulleita mukaan toimintaan. Yhteistyötä muutenkin tarvitaan, Laine muistutti.
Lokalahden suvipäiviä on järjestetty joka kesä vuodesta 1977 alkaen, nyt koettua koronataukoa lukuun ottamatta. Laine haastaakin miettimään voisivatko ne jotenkin uudistua.
– Miten kehittää Suvipäiviä, mitä uutta tai voisiko olla joku uusi tapahtuma Lokalahdella. Ajatuksia ja ideoita voi esittää Lokalahti-seuralle, Laine haastaa.
Suvipäivien hyväksi koetulle perustalle on hyvä rakentaa. Laine toivottaakin kaikki lokalahtelaiset ja sen monet kesäasukkaatkin esittämään ajatuksiaan. Seuran kojulta tavoitetut Lefa Enbom ja Petri Haltia toivovat hekin samaa.
Paljon olikin taas tuttuun tapaan tarjolla. Ohjelmalavaltakin alkaen, jossa pääosassa olivat lapset. Erityisesti jäi mieleen Amandan hieno lintu-aiheinen karaoke-esitys.
Väki kiersi paikallisten tahojen myyntipöytiä, tarjolla oli niin makoisaa suuhunpantavaa kuin muutakin tilpehööriä moneen makuun. Tuttujakin tavattiin, ”kato, viäläkö sääkin elät”, kuului jostain tervehdys länsisuomalaiseen tapaan.
– Tultiin nyt katsomaan josko jotain kivaa löytyisi ja löytyihän sitä, ostoksilta tavoitetut Minna ja Hannu Länsipaltta kertoivat. Lokalahti-laatikkoon oli kertynyt pannua ja kippoa ainakin.
Vanhat autot ja muut menopelit kiinnostivat totta kai. Lapsilla oli pomppulinnansa ja kepparinsa. Radalla olivat Enni Ryynänen ja Manna Lainekin , keppihevosillan Prinsess sekä Rusko. Viimeisen päälle stailattu hepatkin.
Ike on poissa, mutta hölkkä elää. Puolen päivän jälkeen starttasivat taipalelleen ikehölkkäläiset.
Juoksureitti kulki myös kirkon ohitse ja järjestäjät yrittivät parhaansa mukaan ohjata juoksijoita oikealle reitille pysäköityjen autojen välistä ja siinä onnistuivatkin.
Kärkipää kun tuli sen verran vauhdilla. Hölkkäläiset omaa tahtiaan.
Sää suosi Suvipäivää. Aurinko paistoi ja leppoisaa kesäpäivää saatiin viettää. Kirkon vieressä ovat myös Lokalahden tunnuskasvit laukkaneilikat parhaassa kukinnossaan.
Rauno Laine