Haikarataidetta kerrostalon itäpäätyyn – Teräslevyistä leikatut linnut käsitellään vielä ennen kiinnitystä

0
Havainnekuva selventää, miltä asunto-osakeyhtiö Haikaran seinä näyttää lintukuvioinnilla. Taideteoksen on suunnitellut taiteilija Markus Kotiranta.

Kaupungin keskustan katukuvaan on lähiaikoina tulossa lisää taidetta. Tällä kertaa kyseessä on paikallisen taiteilijan Markus Kotirannan suunnittelema teos, joka kiinnitetään osoitteessa Alinenkatu 20 sijaitsevan tiilikerrostalon päätyseinään.

Kyseisessä osoitteessa sijaitsee asunto-osakeyhtiö Haikara, joka on hakenut ja saanut kaupungilta luvan Myllykadun puoleisen seinän julkisivutoimenpiteeseen. Kiinteistön itäpäätyyn kiinnitetään piakkoin viisi teräslevystä leikattua eri kokoista kattohaikaraa.

– Hanketta on puuhattu jo vuosia, mutta tämä Markuksen suunnittelema teos on hyväksytty talonyhtiön kokouksessa viime keväänä, as oy Haikaran taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Tarmo Kangas kertoo.

Taloyhtiö on saanut kahdelta taholta avustuksia hankkeeseensa. Uudenkaupungin suomalaisen seuran säätiö ja kaupungin kulttuuritoimen kohdeavustusryhmä myönsivät tukea yhteensä 3 000 euroa.

– Kokonaisuudessaan kyseessä on noin 7–8 000 euron hanke. Loppurahoitus ei ole taloyhtiön rahoissa suuri, mutta sen toteutuksesta yhtiökokous silti joutui äänestämään. Hankkeen halpa kokonaishinta johtuu tutuilta saadusta talkooavusta, Kangas kertoo.

Haikarakuviot on jo leikattu ja niiden kiinnittämistä on Kankaan mukaan suunniteltu.

– Kaupungilta tuli kuitenkin lupavaiheessa viestiä, että kirkas rosteripinta heijastaa liikaa. Nyt pohdimme kirkkaan pinnan harjaamista tai muuta käsittelyä, jotta vältymme heijastuksilta, Kangas kuvailee.

Kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellénin mukaan kaupunkisuunnittelu antoi taloyhtiölle suosituksen, ettei seinään kiinnitettäisi kiiltäväpintaista rosteria, vaan pinta esimerkiksi harjattaisiin tai käsiteltäisiin himmeämmäksi.

– Tällä huolehditaan siitä, ettei aurinko peilaa rosteripinnasta häiritsevästi muihin lähiasuntoihin. Kyseessä oli siis suositus, ei määräys, Arvela-Hellén korostaa.

Kankaan mukaan nyt on vain ajan kysymys, koska teräspinnat saadaan käsiteltyä ja kiinnitettyä kiinteistön seinään.

– Kyseessä on ensimmäisen taloyhtiön hankkima seinätaideteos Uudessakaupungissa. Haluamme kannustaa myös muita uusikaupunkilaisia kiinteistönomistajia hankkimaan seinämaalauksia tai muuta taidetta ja elävöittämään sen avulla katukuvaa, Kangas rohkaisee.

Arvela-Hellénin mukaan kaupungilla ei ole yleistä linjaa kiinteistöjen ulkoseinien koristeluihin, vaan päätökset tehdään tapauskohtaisesti.

– Olisi tärkeää, että suunniteltu taide sopii talon ikään ja tyyliin, hän lisää.

Kyseisellä Alisenkadun ja Myllykadun risteyksessä olevalla tontilla on 1700-luvulla asunut Matti Haikara ja tontille ja siinä sijaitsevalle kerrostalolle on annettu aikoinaan nimi hänen kunniakseen.

– Idea kuvasta tuli Markukselta, jolla on kiinteistön kivijalassa oma liikeyritys. Markus on täysin vastannut teoksen ulkoasusta, jota on vielä muutettu moneen kertaan. Itse olen puskenut hanketta vuosikausia tarmokkaasti eteenpäin. Kerrostalomme on seissyt tontilla 50 vuotta ja tämä on tavallaan synttärilahja talolle. Eiköhän taideteos kestä aikaa yhtä kauan kuin talokin, Kangas muotoilee.