
– Miniareenan ja koripalloilun alue on vielä kesken. Kun koulu alkaa, täällä on vielä työmiehiä ja työmaaliikennettä, rehtori Johanna Kivistö varoittaa.
Hän toivoo, että saattoliikenteen alue Hallitien varteen ehtii valmiiksi keskiviikkoaamuksi.
Syyslukukausi Kalannissa alkaa siis poikkeusolosuhteissa. Pienet, eli esikoululaiset ja alakoululaiset, työskentelevät Kalannin yläkoulun mäellä parakeissa. Yläkoululaiset siirtyvät syyslukukaudeksi tien yli Männäisten kouluun. Männäisten koulun tiloista ovat käytössä Kuuselan rakennus sekä Koivulan A-siipi. Lisäksi koulun käyttöön on vuokrattu Männäisten tori ry:lta vanhan Säästöpankin tiloja. Pankin entiseen neuvottelutilaan ja pankinjohtajan huoneeseen sijoitetaan tekstiilityön tilat.
Esikoululaiset ja alakoululaiset siirtyivät parakkeihin jo viime keväänä väistötiloihin, joten paikka on tuttu, mutta liikennöintiin tulee muutoksia:
– Esikoululaisten vanhemmat voivat ajaa parakin päähän viedäkseen lapset eskariin. Sen sijaan koululaisten jättöliikenteelle tulee oma alue Hallitielle. Hallitien liikennejärjestelyt olivat samat jo keväällä, niihin ei siis tule muutoksia.
– Bussit jättävät koululaiset Vehmaantielle. Pysäkillä on koulunkäyntiohjaaja varmistamassa, että lapset pääsevät turvallisesti tien yli kouluun, Kivistö selittää järjestelyitä.
Rehtori ja koulun muu henkilöstö ovat miettineet ratkaisuja tarkkaan, jotta lasten turvallisuus säilyy joka tilanteessa. Kivistö on tyytyväinen, että Kalannin koulun ja Männäisten koulun kaikissa muutoksissa käyttäjät on otettu mukaan suunnitteluun.
Yläkoululaiset voivat aloittaa koulun Männäisten tiloissa turvallisin mielin, sillä alakoulurakennukseen on asennettu kesän aikana uusia ilmanpuhdistimia, joiden säädöt projektipäällikkö Elina Kaitajoki Inspector Sec Oy:sta kävi vielä viime viikolla tarkistamassa.
– Rakennuksen oma ilmanvaihto on liian alipaineinen. Kun tulee alipainepiikki, laitteet puskevat raitista ilmaa ja kompensoivat painehäviötä, hän selittää ilmanpuhdistimien toimintaa. Lisäksi luokkatiloihin on asennettu ilmansuodattimia.
Laitteet pitävät hurinaa, mutta niiden tehoa voi säätää. Kaitajoki opastaa, että laitteita kannattaa käyttää täydellä teholla öisin sekä välituntisin ja hiljentää opetustuntien ajaksi.
Rehtori Johanna Kivistö on tyytyväinen, että asiat alkavat ratketa.
– Meillä Kalannin koulussa on tänä vuonna kolme muuttoa. Ensin alakoululaiset muuttivat väistötiloihin keväällä, nyt yläkoululaiset Männäisten tiloihin ja vuodenvaihteessa takaisin yläkouluun.
Yläkoulussa tehdään syksyn aikana remonttia: ilmanvaihtokoneet ja -kanavat uusitaan, lisäksi rakennuksessa tehdään tilamuutoksia.
– Vanhan uima-altaan tilalle rakennetaan myös uusi monitoimitila, niin saamme lisää liikuntatilaa, Kivistö kertoo.
Ukrainalaiset lisäävät oppilasmäärää
Teija Uitto
Kalannin kouluremontit ovat vaatineet tarkkaa suunnittelua, jotta kaikille toiminnoille saadaan väistötilat. Yhden haasteen lisää toi oppilasmäärän yhtäkkinen kasvu Kalannissa.
– Meillä oli keväällä 325 oppilasta ja ukrainalaisia on nyt tulossa oppilaiksi tämänhetkisen tiedon mukaan 25, eli oppilasmäärä kasvaa 350:een, rehtori Johanna Kivistö kertoo.
Kaikille on kuitenkin löydetty väistötilat ja yläkoululaisilla on syksyn aikana jopa entistä väljemmät tilat, kun Männäisissä luokkatilat ovat isompia.
Yläkoululaiset myös ruokailevat Männäisissä.