
Tämän vuoden ensimmäinen puolikas on sujunut kaupungin talouden näkökulmasta kohtuullisesti. Tämän hetken tietojen mukaan kaupungin talous olisi tänä vuonna noin 3,1 miljoonaa euroa alijäämäinen, kun alkuperäisen joulukuussa hyväksytyn talousarvion alijäämä oli 4,2 miljoonaa euroa. Tämän vuoden talouden rasitteena on 2,5 miljoonan euron kertapoistot, jotka tulevat Pohitullin keittiön ja Viikaisten koulun purkamisesta.
Kaupungin talouden ensimmäisen vuosipuolikkaan osavuosikatsausta käsiteltiin maanantain kaupunginhallituksessa. Pahiten budjetista on lipsumassa kaupungin sosiaalipalvelut, joissa kasvanut huostaanottojen määrä sekä vammaispalvelut ovat vaatineet suunniteltua enemmän rahaa. Sosiaalipalveluille esitetäänkin 2 miljoonan euron lisämäärärahaa.
Tänä vuonna lastensuojelun kiireellisten sijoitusten asiakkuuksista puolet ovat täysin uusia ja siten ennakoimattomia. Lastensuojelussa on käytetty myös ostopalveluita. Vammaispalveluiden kustannusnousu selittyy asiakkaiden palvelutarpeen muuttumisella ja palvelusetelien käytöllä.
Erikoissairaanhoidon talousarviossa esitetyt kulut ovat alittumassa noin miljoonalla eurolla, koska palveluiden käyttö on ollut sairaanhoitopiirin arvioita pienempää.
Lisäksi kaupungin toimintaan on vaikuttanut Ukrainan pakolaisten auttaminen. Virallisten tietojen mukaan Uudessakaupungissa on tällä hetkellä 238 ukrainalaista pakolaista. Heidän saapumisensa on vaikuttanut sosiaalipalveluiden, varhaiskasvatuksen ja opetustoimen toimintaan.
– Ukrainalaisille lapsille on löydetty päivähoito- ja koulupaikat. Myös aikuiset ovat sijoittuneet hyvin töihin. Saimme siis äkillisen kriisitilanteen hyvin hallintaan, kaupunginjohtaja Atso Vainio summaa.
Kaupungin tilatoimelle esitetään 156 000 euron lisämäärärahaa, koska Wintterin investointimenoksi on kirjattu sinne kuulumattomia menoja ja kirjaukset on korjattava.
Kaupungin saamat verotilitykset ovat kuluvan vuoden ensimmäisellä puolikkaalla nousseet 3,7 prosenttia eli liki 1,37 miljoonaa euroa edellisvuodesta. Viimeisimmän verotuloennusteen mukaan kaupungin kokonaisverotulot olisivat yhteensä 70 miljoonaa euroa ja kasvua edellisvuodesta olisi 2,1 miljoonaa euroa ja tämän vuoden talousarviosta 1,8 miljoonaa euroa.
Kaupungin viime vuoden tilinpäätös oli 3,1 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin ja liikelaitosten taseen kumulatiivinen ylijäämä nousi 17,6 miljoonaan euroon.