
Raumalla pelattiin viime perjantaina Mustan Pitsin Yön alkajaisiksi kaksi jalkapallon Pitsispecial-ottelua. Ennen miesten ottelua Äijänsuon tekonurmella olivat vastakkain Naisten Ykkösessä Rauman Pallo-Iirot ja Turun Palloseura. Vierasjoukkue vei ottelun 1–2.
TPS on sarjan kärjessä ja raumalaisjoukkue löytyy sijalta kuusi.
Mielenkiintoista oli, että perjantaina kentällä nähtiin yhtäaikaisesti peräti kolme Uudenkaupungin Pallokerhon kasvattia.
TPS:n riveissä pelasi Jenni Rannus ja Pallo-Iirojen pelipaitaa kantoivat Jenna Dahlberg sekä Katarina Maikola .
Nuori Maikola pelasi ottelussa 80 minuuttia. Vaihtoon saavuttuaan hän livahti pukukopin puolelle, mutta täyden 90 minuuttia pelanneet Rannus ja Dahlberg ehtivät haastatteluun ottelun päätyttyä.
– Eihän tuollaista osannut edes ajatella, että kentällä oli kolme UPK:n kasvattia, Jenni Rannus totesi.
– Se on oikeastaan hienoa törmätä näin kentällä vanhoihin kasvoihin, kun ollaan kuitenkin pikkuseurasta lähtöisin. Siinä on kuitenkin oma tunnelmansa, vaikka eri logo rinnassa vedetäänkin.
Jenna Dahlberg jatkoi kertomalla, että yhteistä historiaa löytyy.
– Nyt on yhteydenpito jäänyt ehkä vähän vähemmälle välimatkan takia, mutta olemme yhteyksissä. Kysellään kuulumisia ja sitten näin kentällä välillä nähdään säännöllisesti pari kertaa vuodessa, Dahlberg jutteli.
Rannuksen mukaan yhteys kentälläkin syntyy.
– Kyllä siinä on joku sellainen juttu. Tällä hetkellä se on ehkä kentän puolella sellaista kuittailua enemmän. Kunnioitamme toisiamme kentällä kuitenkin.
Katarina Maikola ei siis haastatteluun tullut. Raumalaisjoukkueen kapteeni Jenna Dahlberg kertoi kuitenkin, minkälaisesta pelaajasta on kyse.
– Hyvin potentiaalinen, vahva, nopea ja taitava pelaaja. Hän lähti muutama vuosi sitten Tepsistä ja tuli meille kasvamaan, kertoi Dahlberg.
Voisiko joskus olla mahdollista, että myös Dahlberg ja Rannus vaihtaisivat raitapaidan väriä?
– Tässä vaiheessa kautta on tuollaisia vaikeaa miettiä. Tällä hetkellä pelataan täydellä sydämellä omalle logolle, Rannus vastasi.
– Eihän sitä ikinä tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu.
Kuinka paljon tulee seurattua kasvattajaseuran tapahtumia?
– Isän ja siskon kautta tulee seurattua vähän väkisinkin. Kotona puhutaan paljon jalkapallosta, Jenna Dahlberg vastasi.
UPK:n naiset pelaavat kahdeksan vastaan kahdeksan pelejä. Seuran T18 -joukkue pelaa kolmosta.
– Siellä on myös lupaavia likkoja joukkueissa, kunhan vaan jaksavat, Dahlberg totesi.
Tepsin naisissa on Rannus-nimisiä muitakin, eli joukkueenjohtaja Pasi Rannus ja huoltaja Juulia Rannus .
Ruokapöytäkeskusteluissa ei varmaan voi välttää keskustelua jalkapallosta?
– No ei, mutta meillä on aina vedetty henkeen ja vereen, on se sitten mitä urheilua vaan. Tällä hetkellä se on futis. Molemmat vanhemmat ovat pelanneet ja siskokin on joskus pelannut. Kyllä sitä päivälliselläkin keskustellaan, miten pelit ja treenit ovat menneet, Jenni Rannus myöntää.
Nyt tiedetään, että Englanti voitti naisten Euroopan mestaruuden jalkapallossa. Haastattelua tehtäessä oli finaali Englanti–Saksa vasta tulollaan. Siispä Jenni ja Jenna saivat mahdollisuuden näyttää veikkaajan taitojaan. Kumpi siis ottaisi mestaruuden?
– Sanon, että Englanti, aloitti Dahlberg.
– Minä sanon tähän, että Saksa, Rannus heitti.
Jenna Dahlberg siis osui oikeaan.
Ari Anteroinen