Kirjaston lukuvinkkejä –Tarinoita kissakohtaloista eri puolilta maailmaa

0
Kirjaston lukuvinkeissä suositellaan kissa-aiheisia kirjoja.

Kissan omistamisella sanotaan olevan paljon terveyttä edistäviä vaikutuksia. Kissan seura lievittää yksinäisyyden tunnetta ja sen silittäminen voi esimerkiksi vähentää stressiä ja lieventää ahdistukseen liittyviä oireita.

Maanantaina 8. elokuuta vietettiin kansainvälistä kissojen päivää. Teemapäivän alkuperäisenä tarkoituksena oli kartoittaa hylättyjen kissojen määrää. Pelkästään Suomessa hylätään 20 000 kissaa vuosittain.

Kirjavinkeikseni valikoitui tosia ja fiktiivisiä tarinoita hylätyistä ja yksin jääneistä kissoista. Halusin kerätä vinkkilistalleni kirjoja, joiden tarinat ja henkilöt tuovat toivoa vakavaan tilanteeseen. Nämä ja muut kissoihin liittyvät kirjat löytyvät muutaman viikon ajan kirjaston näyttelyhyllystä.

Nicholson:

Nalan maailma


Vuonna 2018 skotlantilainen Dean Nicholson päätti polkea pyörällä maapallon ympäri. Kun matka oli edennyt Bosnian vuoristoon, Dean löysi nälkäisen kissanpennun. Pentua ei voinut jättää yksin vuoristoon, joten Dean salakuljetti kissanpennun rajan yli Montenegroon ja vei sen eläinlääkärille.

Pentu hoidettiin kuntoon ja kun tuli aika päättää, mitä pennun kanssa tehdään, Dean päätti ottaa kissan mukaansa maailmanympärimatkalle. Nalan maailma on ihana tositarina yllättävästä ja suuresta ystävyydestä.

Myron: Kirjastokissa


Vicki Myronin teos on tositarina siitä, kuinka vuonna 1988 iowalaisen pikkukaupungin kirjaston palautuslaatikkoon hylättiin kissanpentu. Kirjaston väki päätti adoptoida pennun ja sen nimeksi annettiin Dewey, Melvil Deweyn kehittämän kirjastoluokitusjärjestelmän mukaan.

Deweyn tulo sai kirjaston kävijämäärät kasvamaan niin, että suljettavaksi määrätty pikkukirjasto pelastui. 18 vuoden ajan Dewey asui pienessä iowalaisessa kirjastossa rikastaen kirjaston henkilökunnan ja asiakkaiden elämää.

Arikawa: Matkakissan muistelmat


Japanilaisen Hiro Arikawan romaani oli ilmestyessään valtava menestys ja siitä tehtiin elokuvakin. Kaikki alkaa siitä, kun Satoru löytää kulkukissan nukkumasta autonsa päältä. Satoru antoi kissalle kodin sekä nimen Nana.

Viisi vuotta myöhemmin Satoru yllättäen ilmoittaa, ettei voi enää pitää Nanaa, mutta ihan kenelle tahansa hän ei rakasta ystäväänsä anna. Siitä alkaa suuri matka läpi Japanin, jotta Nanalle löytyisi mahdollisimman hyvä uusi koti.

Matkakissan muistelmat on kaunis kirja miehen ja kissan ystävyydestä, sekä hieno katsaus japanilaiseen kulttuuriin.

Wells: Kissa

kynnyksellä


Kissa kynnyksellä on Rachel Wellsin uuden, Alfie-kissasta kertovan kirjasarjan ensimmäinen osa. Alfien entinen omistaja menehtyy ja kissan on löydettävä itselleen uusi koti. Alfie päättää, että on parempi hankkia useampi koti, sillä mistä sitä tietää, vaikka aiempi tragedia toistuisi uudelleen.

Alfiesta kehittyy pian naapuruston suosikki, jonka tassut ovat mukana niin ystävyyssuhteissa kuin rakkaustarinoissakin. Kissa kynnyksellä on kevyt ja lämmin hyvän mielen romaani.

Michie:

Dalai-laman kissa


David Michien romaani Dalai-laman kissa kertoo fiktiivisen tarinan siitä, millaista elämä temppelikissana voisi olla. New Delhin slummista pelastettu kissa kertoo oivalluksistaan, joita Dalai-laman luona käyvät julkkikset, professorit ja aivan tavalliset ihmiset hänessä herättävät.

Temppelin pihamaita tutkiessaan kissa törmää muun muassa suuriin kysymyksiin siitä, mikä tarkoitus elämällä on ja mitä onnellisuus on. Dalai-laman kissa on pohdiskeleva kirja, joka syvistä aiheistaan huolimatta sisältää kissamaista keveyttä.

Uudenkaupungin pääkirjaston tämän kuun lukuvinkit kokosi informaatikko Elina Jalonen.