Koronatartunnat hieman vähentyneet

0

Koronavirus aiheutti keskikesällä epidemia-aallon, mutta nyt taudin ilmaantuvuus on kääntynyt hivenen laskusuuntaan. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tiedotteen mukaan näytteiden positiivisuusprosentti on nyt 38,5 prosenttia.

Uudet omikronvariantit (BA.4 ja BA.5) ovat valtaviruksia ja edustavat yli 90 prosenttia kaikista todetuista tapauksista.

– Emme odota enää lähiviikkoina uutta epidemiapiikkiä. Edellisten omikron-aaltojen perusteella epidemiat nousevat noin seitsemän viikkoa ja sen jälkeen lähtevät laskuun, Tyksin infektiolääkäri Harri Marttila sanoo.

Tartunnat ovat siirtyneet 20–30-vuotiasta vanhempiin ikäryhmiin ja eniten tartuntoja on Varsinais-Suomessa tällä hetkellä ikäryhmässä 50–59 vuotta.

Kouluikäiset ovat sen sijaan kesän aikana loistaneet tilastoissa poissaolollaan. Kun koulut nyt alkavat, on tärkeätä muistaa hyvä käsihygienia ja ettei sairaana tulla kouluun.

Sairaalahoidon kuormitus on noussut. Tiistaina Tyksin sairaaloissa oli 39 koronapotilasta hoidossa. Näistä alle viisi oli tehohoidossa. Kaksi kolmasosaa potilaista on hoidossa muun sairauden takia ja korona on näillä potilailla lisälöydös. Teho-osaston koronapositiiviset ovat kaikki muusta syystä sairaalassa.

– Sairaala pärjää näillä potilasmäärillä hyvin, kunhan henkilökuntatilanne ei pahene, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoo.