Koulut alkavat poikkeusoloissa

0

Koulut alkavat Uudessakaupungissa tällä viikolla. Novidassa opiskelijat aloittivat jo eilen, peruskoulujen ja lukion syyslukukausi alkaa huomenna, keskiviikkona.

Uudessakaupungissa on sikäli erikoinen tilanne, että suuri osa peruskoululaisista ja kaikki lukiolaiset opiskelevat väistötiloissa. Uudenkaupungin yhtenäiskoulu ja lukio siirtyivät väistötiloihin jo keväällä, kun Viikaistenmäellä alkoivat purkutyöt.

Myös Kalannissa koululaiset ovat väistötiloissa. Alakoululaiset siirtyivät keväällä parakkeihin, pois Männäisten koulurakennuksista, joissa on todettu sisäilmaongelmia. Nyt yläkoululaisillekin tulee eteen muutto, kun yläkoulussa alkaa remontti. Yläkoululaiset siirtyvät tien yli alakoulun tiloihin, joihin on kesän aikana asennettu ilmanpuhdistimia. Kalannin koulussa on siis tänä vuonna kolme muuttoa: alakoulusta parakkeihin, yläkoulusta alakouluun ja vuodenvaihteessa takaisin. Henkilöstöltä tällainen muuttoruljanssi vaatii kärsivällisyyttä ja joustavuutta, kun normaalin koulutyön lisäksi on suunniteltu toimintaa väistötiloissa, organisoitu muuttoja ja mietitty turvallisia liikennejärjestelyjä. Rehtori Johanna Kivistö korostaa haastattelussamme, että tärkeintä on, että asiat etenevät.

Kaikkien väistötila- ja muuttoruljanssien keskellä pitää muistaa, että lapsille ja nuorille jokainen kouluvuosi on ainutlaatuinen. Ekalla luokalla tai lukion ekalla ollaan vain kerran elämässä. Poikkeusolosuhteissakin tärkeintä on kokea olevansa turvallisessa ympäristössä. Turvallisuuden tunne rakentuu terveestä työympäristöstä, toimivista liikenneratkaisuista ja kouluilmapiiristä, jossa ei tarvitse pelätä kiusaamista.

Uudenkaupungin kouluissa on pyritty luomaan lapsille turvallinen kouluympäristö. Se on kaikkein tärkeintä, vaikka luokka sattuisikin sijaitsemaan parakissa.

Teija Uitto

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän