Suinkaan kaikki, tai edes suurin osa hakijoista ei päässyt korkeakouluun ensimmäisellä yrittämällä. Kilpailu paikoista on kovaa. Jatkuvasti muuttuneet opetussuunnitelmat ja arviointikriteerit sekoittavat osaltaan soppaa.
Omista lukiovuosistani ei ole hirveän pitkä aika, kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 2017. Tuolloin ylioppilaskirjoitusten paino oli toisarvoinen, ja matematiikan sijaan saattoi hyvin kirjoittaa ruotsin, sillä matematiikalla ei ollut nykyisenlaista painoarvoa.
Korkeakouluihin pääsyssä pääpaino oli pääsykokeilla, joten niihin valmistautuminen jopa ylioppilaskirjoitusten kustannuksella oli järkeenkäypä vaihtoehto. Siispä en itse stressannut ylioppilaskirjoituksista, saaden niistä mukiinmenevät arvosanat, ja kirjoitin ruotsin matematiikan sijaan. Lukiosta valmistumisen jälkeen ei mennyt kauaa, kun pakka meni uusiksi. Vanhalla strategialla ei enää pärjännytkään.
Nykyinen malli on hyvin erilainen. Moni valitsee pitkän matematiikan, sillä siitä saa eniten pisteitä korkeakouluhaussa. Ylioppilaskokeiden painotus on huomattavan suuri. Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että nuorten tulee entistä aiemmin ja suuremmalla varmuudella tietää, mitä he haluavat tehdä.
Muutos toi varmasti jotain hyvääkin, mutta sen yhteydessä ilmeisesti lisääntyi myös lukiolaisten kokema stressi opinnoistaan. Valinnanvapaus opintojen suhteen on yhä olemassa, mutta jos tekee väärän valinnan, siitä kärsii. Toisaalta, jos vaikkapa matematiikka ei yksinkertaisesti kiinnosta sitä vertaa, että haluaisi pitkän matematiikan lukea, kärsii myös siitä jos sen valitsee.
Välivuotta vapaasta tahdostaan, tai tahtonsa vastaisesti pitävien ei tarvitse hävetä. Kuten sanottua, erittäin moni sellaisen tai sellaisia pitää. Aika lukion ja korkeakoulun välillä kannattaa käyttää hyödyksi, sillä sen aikana voi hankkia kokemusta ja lisää tietoa.
Omaehtoinen opiskelu on suotavaa. Niin myöskin eri alojen töiden kokeileminen. Jos ei koskaan ole tehnyt niin sanottua perus duunarityötä, menettää paljon. Ennen oman alan opiskelua eri töiden kokeilu antaa usein uutta näkökulmaa. Jos minulle jälkikäteen olisi annettu vaihtoehto päästä opiskelemaan heti lukion jälkeen, en sitä ottaisi.
Ylioppilaskirjoitusten arvosanoja voi nykyään korottaa niin monta kertaa kuin haluaa. Siispä sekin on vaihtoehto. Samaten voi käydä kansalaisopiston ja avoimen yliopiston kursseja. Erilaisten pätevyyksien suorittaminen on sekin hyväksi, vaikka niillä ei juuri sillä hetkellä mitään tekisikään. Se, mitä välivuosina tekee, on pitkälti oma valinta.
Kilpailu korkeakoulupaikoista on kiristynyt. En väitä, etteikö sisäänpääsyn perusteena tulisi olla vain ja ainoastaan omat taidot. Väitän, että olisi kuitenkin parempi painottaa sen hetkisiä taitoja, juuri sen alan puitteissa, mitä hakee opiskelemaan.
Pääsin itse opiskelemaan mieluista alaa, varmaankin siksi, että opiskelijat valittiin monivaiheisen pääsykokeen perusteella. Todistuksella ei ollut merkitystä. Ylioppilastodistuksen ja matematiikan painotusta perustellaan sillä, että se todistaa motivaation ja opiskelutaidot.
Toisaalta kouluni pääsykoemallia perustellaan juuri samalla tavalla. Jos hakija oikeasti monipuolisesti tietää juuri niistä asioista, mitä tullaan opettamaan, on sekin hyvä motivaation ja opiskelutaitojen mittari.
Vaihtoehtoisiakin korkeakoulumalleja on. Joissain maissa on esimerkiksi käytössä malli, jossa jokainen pääsee kouluun sisään, mutta vain motivoituneimmat saavat jatkaa. Tässäkin mallissa on huonot puolensa, mutta se osoittaa, että opiskelijavalinnan voi tehdä monella eri tavalla.
Toivotan paljon onnea ja menestystä kaikille valmistuneille, mitä ikinä he tekevätkään. Tärkeintä on, että kukin pääsee jollain tapaa elämässään eteenpäin.
Patrick Paldanius
Kirjoittaja on
opiskelija, joka itsekin vietti jokusen välivuoden lukion jälkeen.