Ostimme Citymarketista niitä samoja tuotteita, joita ostamme aina. No pari erilaista juustoa eksyi ostosten sekaan – pitäähän sitä jotain uutta ostaa, kun kerran vuodessa käy Cittarissa.
Kotona katselin kauppakuittia ja hupsista, tuttu leipäpaketti maksoi euron enemmän kuin omassa lähikaupassamme Uudessakaupungissa. Cittarin ostoskori oli selvästi muutenkin kalliimpi.
En tästä oikeastaan yllättynyt, sillä kokemusta megamarketeista on kertynyt vuosikymmenien ajalta. Turussa asuessamme lähikauppamme oli Prisma. Asioimme Prismassa uskollisesti parinkymmenen vuoden ajan kaksi kertaa viikossa. Ruuhkavuosina Prisma oli helppo ratkaisu, kun ruokakauppareissulla sai hankittua myös kumisaappaat muksuille. Lapsuudestani muistan, kun Turussa avattiin Kupittaan Citymarket. Asuimme silloin sen lähellä ja äidin kanssa kävimme siellä aina toisinaan, vaikka yleensä ruuat ostettiin sittenkin lähikaupasta.
Kun muutimme Uuteenkaupunkiin, vähän aikaa meni hämmennyksissä, missä täällä kannattaisi asioida. Pian huomasimme, että ruokamarketin valikoima oli ällistyttävän hyvä. Nyt kehumme tuttaville, miten meidän lähikaupan lihatiskistä saa myös peuraa ja hirveä ja kalatiskissä on aina myös silakkafileitä ja lohi tuoreempaa ja yleensä myös edullisempaa kuin Turussa. Nyt käymme erikseen kukkakaupassa, sähköliikkeessä, vaateputiikeissa ja kenkäkaupassa, koska täällä se on niin helppoa ja mukavaa. On luksusta, että Ugissa voi shoppailla pienissä putiikeissa kuin pittoreskissa keskieurooppalaisessa kaupungissa.
Tekstari-palstalla on kaipailtu Uuteenkaupunkiin Prismaa tai Cittaria. Heti tänne muutettuamme olisin itsekin voinut olla sitä mieltä, että tänne tarvittaisiin megamarket. Silloin en vielä tajunnut, kuinka helppoa ja nopeaa asiointi täällä on. Kun Turussa menee tunti Citymarketissa, täällä tunnissa on käynyt ruokakaupassa, apteekissa, torilla ja kenkäkaupassa. Nyt ajatus megamarketista hirvittää, kun mietin, miten se muuttaisi kaupunkiamme. Se imuroisi asiakkaat. Pian meiltä katoaisivat hyvin palvelevat marketit. Kauppapaikat vähenisivät, eikä Uudessakaupungissa olisi enää minkäänlaista hintakilpailua.
Ja miten kävisi pienten vaateputiikkien? Pelkään, että kaupungin keskustaan ilmestyisi tyhjiä liiketiloja. Miten tänne sitten houkuteltaisiin turisteja? Eivät matkailijat tänne Cittariin tulisi ostoksille.
Uusikaupunki kukoistaa parhaiten olemalla mahdollisimman uniikki. Meillä on jo hyvä kaupunkirakenne: kaikki tarvittavat palvelut, erinomaiset ruokakaupat, idyllisiä putiikkeja ja korkeatasoisia ravintoloita. Meidän pitäisi arvostaa sitä luksusta, mitä meillä on ja tukea omalla ostokäyttäytymisellä, että liikkeet myös pysyvät täällä. Kaupungin vetovoimaa ei lisää mikään megamarket, vaan uniikit putiikit. Jos jotain tänne kaivataan lisää, niin ehkä pop up -liiketila, jossa voisi olla vaihtelevasti eri liikkeitä. Kesän Outlet-kokeilu on ollut erinomainen avaus.
Teija Uitto
Kirjoittaja nauttii Uudenkaupungin putiikeista ja lyhyistä välimatkoista.