Puuveneet ja harrasteajoneuvot kiinnostivat ja ihastuttivat

0
Lauantaina järjestetty puuvenetapahtuma keräsi rannat täyteen niin veneitä kuin rannalta veneitä ihastelleitakin.

Yhdeksättä kertaa järjestetty puuvenetapahtuma Pakkahuoneen ympäristössä ja ensimmäistä kertaa järjestetty harrasteajoneuvotapahtuma Voimala Zakun alueella houkuttelivat lauantaina satamäärin ihmisiä Kaupunginlahden rannoille.

Puupaatei Pakkahuoneel -tapahtumaan oli saapunut viitisenkymmentä eri ikäistä ja tyylistä puuvenettä Uudenkaupungin lisäksi mm. Raumalta, Turusta, Kustavista ja Ahvenanmaalta. Tapahtuman järjestäjistä Asmo Hällfors oli selvästi tyytyväinen iltapäivän kääntyessä iltaan

– Tyytyväinen pitää olla, olisihan johonkin väliin vielä joku paatti saatu sopimaan, mutta aika täynnä rantalaituri oli.

Myös rannan puolella oli vilskettä, tapahtuma kokosi satamäärin, jos ei jopa tuhansia katselijoita. Yleisö oli selvästi myös tyytyväinen aurinkoisen lauantain tapahtumien tunnelmaan.

Tarjolla oli monipuolista aiheeseen liittyvää ohjelmaa. Laulu-Veikkojen kvartetti esitti merihenkistä musiikkia ja iltapäivällä yleisöä ilahdutti ikivihreillä sävelmillä trio Kapteeni Vahto ja Luntreijarit. Suomen Sukellushistoriallisen yhdistyksen havainnollinen raskassukellusnäytös keräsi katselijoita aikaisempien vuosien tapaan.

Käsityötaitojaan tapahtumassa esittelivät myös köysimestari Mikko Snellman ja kyltti- ja koristemaalari Pekka Mannermaa . Toimintaansa olivat esittelemässä myös Uudenkaupungin Meripelastajat, Merihait, Suomen ja Raumanmeren Puuveneilijät sekä Eurajoen kristillisen opiston veneenrakennuslinja.

Uudenkaupungin merihistoriallisen yhdistyksen näyttelyt Merikeskuksessa olivat myös avoinna. Yhdistys avasi myös vanhan veturitallin ovet yleisölle. Tallissa säilytetään yhdistyksen omistuksessa olevia uusikaupunkilaisia puuveneitä.

Veljekset Tapio Jacksen Laitilasta ja Ahti Jacksen Raumalta olivat käynnistäneet isoisänsä veljen vuonna 1948 rakentaman kalastajaveneen jo perjantai-iltana Raumalla. Matkaa tehtiin Ahtin nykyään omistamalla veneellä kaikkiaan seitsemän tuntia, välillä yövyttiin saaressa kuutamon loistaessa.

Matkanopeus tällä Jalmar Ahlstenin rakentamalla veneellä on 4–5 solmua. Miehet osallistuivat tapahtumaan ensimmäistä kertaa veneellä.

Erilaisille harrasteajoneuvoille tarkoitettu Möljämiittinki-tapahtuma sai heti ensimmäisenä vuonna lämpimän vastaanoton. Voimala Zakun alueelle saapui yli 200 erilaista harrasteajoneuvoa mopoista ja moottoripyöristä henkilöautoihin, kuorma-, linja- ja paloautoihin sekä vintage-veneisiin.

Yksi tapahtuman järjestäjistä oli tapahtuma-alueen omistaja Timo Lindström , joka ei peitellyt tyytyväisyyttään.

– Hienoa, että saimme väen liikkeelle, meillä kaupungissakin on paljon erilaisia harrasteajoneuvoja, jotka saimme nyt esille.

Ajoneuvoja oli saapunut paljon myös kaupungin ulkopuolelta ja mikä hienointa, valmistusmaalla tai vuosimallilla ei ollut väliä, tapahtuma oli avoin kaikenlaisille harrasteajoneuvoille.

Uusikaupunkilainen Harry ”Hati” Niemelä oli myös yksi tapahtuman puuhamiehistä. Hän oli tuonut näytille hienoin alkuperäiskuntoisen Plymouth RS-Coupen vuosimallia 1936. Hatilla auto on ollut jo vuodesta 1966 saakka ja Uudessakaupungissakin se on ollut yhtä kauan kuin Hatikin, 50 vuotta.

Salosta vaaleanvihreällä Cadillacilla olivat Möljämiittinkiin kruisailleet Sari ja Mika Vesalainen .

– Näimme Facebookista, että Uudessakaupungissa on tänään tällainen tapahtuma. Vietimme juuri kymmenvuotishääpäiväämme ja päätimme lähteä juhlimaan sitä Uuteenkaupunkiin. Saimme vielä hotellihuoneenkin varattua täältä, joten jäämme koko viikonlopuksi, totesi Sari.

Mika kertoi, että on koko ikänsä harrastanut amerikkalaisia autoja ja tämä museorekisterissä oleva vuosimallin 1956 Cadillac on heillä ollut jo jonkun aikaa. Uudessakaupungissa pariskunta oli joskus aikaisemminkin käynyt, mutta tapahtumat olivat heille uusia.

Sekä Puupaatei Pakkahuoneel että Möljämittinki järjestetään jälleen ensi vuoden elokuussa.

Mari Jalava

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän