
Komeat puuveneet täyttävät Pakkahuoneen vierasvenesataman alueen tulevana lauantaina. Puupaatei Pakkahuoneel -puuvenenäyttely järjestetään jo yhdeksännen kerran ja ensimmäistä kertaa sitten kesän 2020. Tapahtuman järjestäjinä toimivat tutut miehet Max, Kim ja Henrik Helpiö, Mikko Vikman sekä Asmo Hällfors.
Järjestäjistä Hällfors kertoo, että tapahtuma on pääpiirteittäin samanlainen kuin edellisinä vuosina eli näyttelyn lisäksi rannalla on paljon oheistoimintaa. Tapahtuma on ilmainen sekä puuveneille että kävijöille.
– Tapahtuma on vuosien saatossa noussut ihan valtakunnallisesti tunnetuksi. Puuvenepiirit ovat kuitenkin aika suppeat, joten on hienoa, että tietoisuus on levinnyt ihan pääkaupunkiseudulle asti.
Toiminta Pakkahuoneella alkaa lauantaina kymmeneltä. Päivän aikana alueella on erilaisia ohjelmanumeroita kuten musiikkiesityksiä, Suomen Sukellushistoriallisen yhdistyksen näytös sekä laivaesittelyitä uudella möljällä. Paikalla on myös eri tahojen näytteilleasettajia, joista Hällfors mainitsee Mikko Snellmanin, joka punoo käsityönä köysiä.
– Hienoa saada myös kaljaasi Olga mukaan. Olgalla on aina näihin aikoihin tiivis aikataulu, mutta viikonloppuna kaljaasi on kotisatamassaan. Siellä on tarjolla muun muassa lohikeittoa, Hällfors lisää.
Viikonlopuksi on ennustettu poutasäätä, mikä miellyttää järjestäjiä. Hällfors muistuttaa, että tapahtuma on hyvin sääriippuvainen ja sää vaikuttaa merkittävästi osallistujamääriin.
– Meillä on ollut yleensä se viitisenkymmentä venettä paikalla, joten toivotaan, että ainakin se määrä ylittyy.
Muutaman sadan metrin päässä Pakkahuoneelta, tilausravintola Zakun pihalla, järjestetään aivan uudenlainen tapahtuma. Möljä Miittinki on kaikille ilmainen harrasteajoneuvokokoontuminen merellisissä maisemissa. Zakun rannalle on varattu alue myös vintage-veneille.
– Uudessakaupungissa ei ihan lähivuosikymmeninä ole järjestetty vastaavanlaisia tapahtumia. Olen katsellut puuvenetapahtumissa, että katsojina on paljon ihmisiä, joilla on harrasteajoneuvo, joten miksei järjestettäisi myös heille kokoontuminen, Hällfors taustoittaa.
Hän kiittelee Zakun omistajaa, Timo Lindströmiä siitä, että hänen tontilla saadaan järjestettyä kokoontuminen. Kokoontuminen on tarkoitettu kaikenlaisille harrasteajoneuvoille oli ne sitten autoja, mopoja tai moottoripyöriä.
– Toivottavasti saadaan molempiin tapahtumiin paljon ihmisiä. Haluamme pitää tapahtuman rentona, joten paikalle voi tulla tunniksi, kahdeksi tai koko päiväksi, Hällfors ilmoittaa.
Puupaatei Pakkahuoneel -puuvenetapahtuma sekä Möljä Miittinki järjestetään lauantaina 13.8. klo 10 alkaen. Päivän aikataulu löytyy tapahtumien Facebook-sivuilta.