Sielunhevonen löytyi ratsastuskoulusta

0
Bossi (vas.) esittelee yhtä lempitempuistaan hymyilyä. Oikealla Friso, joka on aina kaikessa mukana.

Sonja Vähätalo oli vasta 12-vuotias, kun hän ensimmäisen kerran tutustui tulevaan hevoseensa Bossiin. Bossi oli tuolloin ratsastuskoulun omistuksessa, mutta myytävänä. Sonja näki tässä varautuneessa ja luottamuspulasta kärsivässä hevosessa jotain todella erityistä. Hän pyysikin, että perhe ostaisi Bossin, mutta Sonjan nuoren iän ja kokemattomuuden vuoksi perhe ei suostunut pyyntöön.

Kuitenkin nyt kahdeksan vuotta myöhemmin, Sonja istuu Pyhämaassa sijaitsevan kotitalonsa pihanurmikolla ja katselee pihaton metsätarhassa puuhastelevaa Bossia ja tämän ”pikkuveljeä”, Frisoa.

Alle kouluikäisenä Sonja halusi käydä kaikkien mahdollisten tapahtumien talutusratsastuksissa. Sonjan äiti oli harrastanut nuorena ratsastusta, joten Sonja pääsi 6-vuotiaana ratsastuskoulutunneille sitä tarpeeksi kinuttuaan.

– Jo pienenä oli vähän sellainen olo, että ratsastuskoulu ei ollut se oma juttu. Tuntihevosen kanssa ei yleensä oikein voi tehdä muuta kuin ratsastaa, Sonja kertoo.

Sonjan vaihdettua ratsastuskoulua vuonna 2016, asui samassa tallissa nuori Bossi. Myynnissä ollut Bossi muutti toiselle tallille, mutta tuli kesäksi ratsastuskoululle. Sonja ehti ratsastaa Bossilla kahdesti ennen vuotta 2018, kun Bossi tuli jälleen myyntiin.

Tällä kertaa Sonjan perhe oli sitä mieltä, että Sonjalla on tarvittavat työkalut oman hevosen kanssa, joten Bossi siirtyi heidän omistukseensa.

Alkuvaiheessa Sonja kävi vielä koulu- ja estekilpailuissa, mutta hiljalleen se jäi kokonaan pois. Yksi syy siihen oli se, että koulukilpailuissa ei saa kilpailla kuolaimettomilla.

Perinteisen ratsastuksen lisäksi he tekivät talutuslenkkejä maastossa ja puuhastelivat agility-juttuja. Sonja keksi opettaa Bossille temppuja ja ensimmäinen opetettu temppu oli hymyily.

– Nykyään Bossi esittelee aina sitä hymyään, kun on sen ensimmäisenä oppinut, Sonja nauraa.

Sonjalle oli luonnollista olla hevosten kanssa vain läsnä, ilman tavoitteellista tekemistä tai treenaamista. Eläintenkouluttaja Nina Laiho on ollut Sonjalle yksi esikuva.

– Ninan kirjoituksia lukiessa tajusin silloin, että on tällainenkin tapa tehdä. En ollut ennen kuullut positiivisesta vahvistamisesta. Se tuntui heti omalta, Sonja kertoo.

Hän käyttää kouluttamisessa positiivista vahvistetta ja on pitkälti opetellut hevostensa kouluttamista tekemisen kautta. Positiivisella vahvistamisella vahvistetaan haluttua käytöstä lisäämällä jotain eläimen haluamaa, esimerkiksi herkkupalan. Edelleen hevosmaailmassa yleisesti käytössä oleva negatiivinen vahviste taas perustuu siihen, että otetaan jotain ärsyttävää tai painostavaa pois.

– Molemmilla hevosilla on ruokapalkan lisäksi omat palkkasanat. Muuten toisen kanssa tehdessä toinenkin tulee kerjäämään palkkiota, vaikkei olisi mitään tehnytkään, selittää Sonja.

Sonjan ja Bossin arkeen tuli muutos vuonna 2020, kun kuljetusautolla tuotiin Alankomaista Baltian maiden läpi vain viiden kuukauden ikäinen Friso. Bossi ei alkuun ollut ilahtunut uudesta pikkuveljestä, mutta ajan myötä hyväksyi tämän osaksi laumaa.

– Sanoin äidille, että jos kerään itse rahat, niin saanko ostaa hevosen. Äiti suostui, mutta ei ehkä ajatellut, että ihan oikeasti kerään rahat, kertoo Sonja huvittuneena.

– Facebookin fellponi-ryhmässä eräs henkilö auttoi ensin löytämään Bossin kasvattajan. Kun kyselin kasvattajalta tietääkö hän myytävänä olevia fellponeja, kasvattaja lähetti kuvan kasvatistaan Frisosta, joka oli silloin vain kahden kuukauden ikäinen. Varasin Frison itselleni ja silloin tiesin, että sen myyntihinnan verran on kerättävä rahaa, Sonja muistelee.

Varsan osto ei ollut suunnitelmissa, mutta Frison kuvan nähtyään suunnitelmat muuttuivat. Rahat Frison ostoon Sonja sai kasaan keräämällä ja myymällä mustikoita.

Varsankoulutuksenkin Sonja aloitti kokeilemalla. Sonja haluaa aina tehdä hoitotoimenpiteet ja varustamiset tarhassa, jotta hevonen voi olla vapaana.

– Friso saattaa välillä poistua tauolle, kun harjoittelemme uusia juttuja, mutta hetken päästä tulee jo takaisin, Sonja kertoo ja jatkaa, että hänelle on tärkeää, että hevonen saa ilmaista itseään.

– En halua pakottaa, vaan antaa niiden valita, haluavatko ne tehdä mun kanssa juttuja. Ja tulee aina tosi hyvä fiilis, kun ne haluavat tehdä.

Frisolla ei ole huonoja kokemuksia menneisyydestä, joten se on paljon rohkeampi kuin Bossi. Sonja esimerkiksi yritti Bossia kouluttaa ajan kanssa kärryjen eteen, varuste kerrallaan. Alkuun sujui hyvin, mutta kerran harjoitusaisan koskiessa Bossin kylkeä, Bossi meni paniikkiin.

– En ole koskaan nähnyt Bossia niin paniikissa, se oli ihan hikinenkin. Silloin päätin, että kärryjä ei tule koskaan Bossin vedettäväksi. Sille on tapahtunut joskus jotain todella ikävää kärryjen kanssa, Sonja kertaa.

Päivät menevät hevosia hoitaessa ja niiden kanssa puuhastellessa, vaikka muukin perhe osallistuu hevosten hoitoon. Sonja suunnittelee viikoittain tekemisiään hevosten kanssa, mutta yleensä suunnitelmat eivät pidä.

– Puuhastellaan ihan oman ja heppojen fiiliksen mukaan. Bossi tykkää kovasti käydä metsässä ja tehdä kehokohdetyöskentelyä, ja Friso oikeastaan rakastaa kaikkea tekemistä ja on aina mukana kaikessa, Sonja hymyilee.

Hänellä ei ole tiukkoja tavoitteita tulevaisuudelle. Hän aikoo elää hetkessä ja nauttia hevosten seurasta päivä kerrallaan. Frisolla on vielä opeteltavia asioita, kuten ajolle opetus ja satulaan totuttaminen, mutta niiden kanssa ei pidetä kiirettä.

Uudenkaupungin lukiota käyvä ja juuri tänä vuonna 18 vuotta täyttänyt Sonja haaveilee eläintenkouluttajan urasta. Hän haluaisi tulevaisuudessa tuoda työkaluja hevosten kanssa toimimiseen, sekä auttaa muita, jotka ovat kiperissä tilanteissa koulutuksen suhteen. Sonja on onnellinen, kun on löytänyt oman tavan harrastaa ja saanut siihen mahdollisuuden. Hän kokee, että Bossi on ollut tärkein opettaja matkalla tähän pisteeseen.

– Aiemmin sanoin, että valitsin Bossin, mutta oikeastaan Bossi taisikin valita minut. Se on mulle semmonen sielunhevonen ja korvaamaton ystävä vaikeinakin aikoina, Sonja hymyilee.

Hevosmaailmassa puhaltavat muutoksen tuulet



Hevosala on ollut murroksessa jo jonkin aikaa, kun vanhoja tapoja toimia on kyseenalaistettu. Toukokuussa alkaneen hevosväkivallankumous-kampanjan myötä paljastui suuria epäkohtia hevosten kohtelussa.

Kampanjan tarkoituksena on sekä tuoda näkyväksi, kuinka paljon yhä kohdistetaan voimankäyttöä ja väkivaltaa hevosia kohtaan, että ratkaisuja väkivallan kitkemiseksi.

Syksyllä 2021 tehdyssä kyselyssä 85 % 1318 vastaajasta kertoi nähneensä hevoseen kohdistettavan väkivaltaa Suomessa viimeisen viiden vuoden aikana. Sonja Vähätalosta kampanja oli toivottu, sillä hevosmaailmassa on vielä paljon parannettavaa.

– En yllättynyt yhtään kampanjan esiin nostamista aiheista. Olen joutunut itsekin näkemään muun muassa hurjia lastaustilanteita hevosten kanssa, ja joskus nuorena ei kaikkea sellaista ole edes osannut kyseenalaistaa.

Sukulaiset, jotka eivät ole hevosihmisiä, olivat taas todella järkyttyneitä siitä, miten yleistä voimankäyttö hevosten kanssa on, Sonja sanoo.

Sonja kehottaa jokaista nuorta hevosharrastajaa etsimään oma tapansa harrastaa. Väkivalta tai voimankäyttö ei kuulu hevosen kouluttamiseen, vaikka käskyt tulisivat valmentajalta tai tallinpitäjältä.

– Nuorelle minälle ja muille sanoisin, että on ok sanoa vastaan, jos joku ei tunnu hyvältä tai se on omia arvoja vastaan. Aina löytyy samanhenkisiä, vaikka alkuun tuntuisikin, että on ihan yksin, Sonja rohkaisee.

Sanni Artiola

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän