Syntyvyys on laskenut nousupiikin jälkeen

0
Uudessakaupungissa syntyy arvion mukaan tänä vuonna yli sata lasta.

Syntyvyys on laskussa Uudessakaupungissa. Tällä kertaa lasku kertoo paluusta normaaliin, sillä koronavuosina 2020 ja 2021 syntyvyys oli ensimmäistä kertaa pitkään aikaan jyrkässä nousussa.

Äitiysneuvolan terveydenhoitaja Marjo Ahonen kertoo tarkkojen syiden yhtäkkiseen nousuun olevan yhä epäselviä, sillä niitä on vaikea arvioida.

– Perhesuunnittelu on tietysti jokaisen perheen oma asia. Olemme kuitenkin pohtineet syitä ja vaikutuksia, mutta varmaksi en voi mitään sanoa, Ahonen kertoo.

Ilmiö näkyi ympäri Suomea, sillä Tilastokeskuksen mukaan elävänä syntyneiden määrä koko Suomessa alkoi hiljalleen nousta vuonna 2020. Vuotta aikaisemmin 2019 määrä oli 45 613. 2020 luku oli noussut tuhannella, ja viime vuoden aikana eläviä syntyi peräti 49 594.

Samoihin aikoihin Uudessakaupungissa syntyi noin 120 vauvaa, kun tavallisesti määrä on hiponut sataa, kuten tänä vuonna. Heinäkuun lopulla syntyneitä oli 65 ja laskettuja aikoja loppuvuodelle on 44. Lukemat ovat muutaman viime vuoden takaa tuttuja.

– Tämän vuoden syntyvyys näyttää samalta kuin muutamia vuosia taaksepäin, eli normaaliin ollaan palaamassa, Ahonen pohtii.

Hän kertoo selkeän vaikutuksen laskuun olevan autotehtaan lomautukset.

– Monia raskaana olevia asiakkaita on muuttanut muualle lomautusten jälkeen. Asiakasperheistä toinen vanhemmista on ollut töissä autotehtaalla, ja lomautusten jälkeen he ovat lähteneet etsimään muualta töitä. Niin on käynyt useassa tapauksessa, ja se on vaikuttanut täällä syntyvien määrään, Ahonen lisää.

Ahonen kertoo Uudenkaupungin neuvolassa käyvän hyvin erilaisia asiakasperheitä, mutta synnytysten määrän lisäksi myös synnyttäjissä on selkeä muutos.

– Synnyttäjien keski-ikä kiipeää vain ylemmäs. Ei ole enää tavatonta, että synnyttäjä on yli 40-vuotias.

Ilmiö ulottuu koko Suomeen, ja asiasta on käyty keskustelua laajalti viime vuosina.

Iines Toivonen