
– On joukossa sentään yksi mies, mutta hänkin vahvasti juurtuneena naiseen, Mervi Levanen esittelee oman keramiikkateoksensa.
Taiteilijat Mervi Levanen, Susanna Pihlaja, Hannele Salmela ja Auli Sormunen sopivat joulukuussa yhteisnäyttelystä, jonka teemana on Yhteyksiä. Naiset kuuluvat Moninaiset-ryhmään. Ryhmä on järjestänyt aiemminkin yhteisnäyttelyitä eri kokoonpanoilla.
Yhteyksiä-näyttely avataan tänään Runonkulman Galleriassa ja se on hämmästyttävän yhtenäinen.
– Kun keskustelimme teemasta joulukuussa, teema rönsyili. On hämmentävää, miten yhteneväisiä teokset nyt kuitenkin ovat, taiteilija, galleristi Mervi Levanen hymähtää. Susanna Pihlaja ja Auli Sormunen nyökkäilevät, taiteilijoilla on selvästi keskinäinen vahva yhteys.
– Itselle ihmisyys on se tärkeä iso teema, mutta se muotoutuu naisen kautta, Auli Sormunen selittää.
Susanna Pihlaja sanoo, että hän maalaa sitä, mitä itsestä sisältä löytyy.
Näyttelytyöt ovat kuitenkin erilaisia tekniikoiltaan, väreiltään ja tarinoiltaan. Susanna Pihlajan työt ovat värikylläisiä ja elämäniloisia. Auli Sormusen ”Maaemon tytär” on surullinen. Tyttären käsissä on jätettä, jota maailmalla on ahdistukseen asti.
Keramiikkatyö on näyttelyssä keskeisellä paikalla ja se kerää katseet myös koollaan: Maaemon tytär on lähes metrin kokoinen.
– Minun piti leikata teos osiin, jotta se mahtui uuniin, Sormunen kertoo.
Hannele Salmelan teokset ovat rauhallisia ja naiset mietteliäitä. Mervi Levasen töissä yhteys kasvaa palmikkomaisesti naisesta toiseen. Levanen on tuonut näyttelyyn keramiikkaa, vaikka hän myös maalaa. Auli Sormuselta on näyttelyssä pääasiassa maalauksia.
Teokset ovat lähes kaikki uusia, tätä näyttelyä varten tehtyjä.
Näyttely on esillä Runonkulman Galleriassa 1.10 asti. Näyttelyyn voi tutustua myös Vanhat talot -tapahtuman aikana.