Liikuntaneuvonta on liikuntapalvelujen tarjoamaa ilmaista palvelua, ja sen tarkoituksena on nostaa ihmisten liikkuvuutta yksi kerrallaan. Siksi asiakkaita tavataan henkilökohtaisesti ja jokaiselle räätälöidään heille sopiva liikkumisen suunnitelma.
– Liikuntaneuvonta pohjautuu asiakkaan toiveisiin elämäntilanteeseen, ja se rakennetaan henkilökohtaisesti jokaiselle. Etsitään asiakkaan kanssa yhdessä keinoja lisätä liikkumista omaan arkeen, vastaava liikunnanohjaaja Henna Lilja lisää.
Hän kertoo liikuntaneuvonnan olleen tauolla, joten tapahtumilla on tarkoitus tuoda palvelu takaisin kaupunkilaisten tietoon. Liikuntaneuvonnan edistämiseksi liikuntapalvelut tekevät yhteistyötä eri yksiköiden kanssa, kuten terveydenhuollon ja apteekkien kanssa.
– Nyt tosiaan ensimmäistä kertaa ollaan apteekkien kanssa yhteistyössä, ja on todella kiva, että ovat lähteneet meidän kanssamme mukaan tähän. Apteekin lisäksi teemme yhteistyötä kaupungin muiden yksiköiden kanssa, Lilja kiittää.
Terveydenhuollosta voi saada esimerkiksi lääkäriltä, ravitsemusterapeutilta tai koulun terveydenhoitajalta lähetteen liikuntaneuvontaan, mikä edistää ohjaajan saamista. Liikuntaneuvontaan voi myös hakeutua soittamalla itse liikuntapalveluihin.
Liikunnanneuvontaan pääsemiseen ei ole kriteerejä, mutta palvelu on suunnattu ihmisille, jotka liikkuvat vähän ja tarvitsevat apua sen aloittamisessa. Lilja kertoo heidän auttavan myös kaikenikäisiä ja jopa kokonaisia perheitä.
Neuvonta kestää noin 12 kuukautta, jonka aikana ohjaaja ja asiakas pitävät lähi- tai puhelintapaamisia. Tapaamisissa käydään läpi, mitä asiakas on tehnyt niiden välissä. Eli onko liikkumissuunnitelmaa tullut noudatettua, vai onko siinä mahdollisesti liian vähän, liian paljon tai itselle epämiellyttävää liikuntaa. Suunnitelmaa muokataan aina tarpeen vaatiessa.
– Vuoden aikana tapaamisia on aluksi hyvin tiheästi ja sitten ne harventuvat pikkuhiljaa muutosten vakiintuessa.
Myös apteekin työntekijä Katriina Helasmo haluaa kommentoida liikuntaneuvontaa ja kiittää liikuntapalveluja yhteistyöstä.
– Liikunta on todella tärkeä ja hyvä hoito moniin pitkäaikaisiin sairauksiin. Yritämme myös mielellämme ohjata asiakkaita liikuntaneuvontaan täällä apteekissa, mutta on hienoa saada liikuntapalvelut tänne, Helasmo kertoo.
Lisäksi liikunta edistää muun muassa toimintakykyä, itseluottamusta ja parantaa yleistä terveyttä monella tapaa.
Liikuntaneuvonnan toinen pop up -päivä on huomenna perjantaina Uudenkaupungin 1. apteekissa klo 12–14.
Iines Toivonen