– Hei!…Heti!..Hep! kuuluu Laimaan ilmoitus, ja lapset juoksevat innoissaan veteen.
Uudenkaupungin Liikuntapalvelun järjestämät rantaleirikoulut järjestetään sekä Uudessakaupungissa että Lokalahdella. Alkuviikon epävakaa sää muuttui keskiviikkona, jolloin aurinko paistoi ja lämpöä riitti sopivasti.
– Mukavaa, että Lokalahdellekin on saatu oma ryhmä. Samaa sisältöä, eri paikassa, kertoo liikunnanohjaaja Sofia Luovi .
Rantaleirikouluunkuuluu uimista ja vedessä leikkimistä, mutta myös muuta urheilua ja puuhaa.
– Nyt on ajatuksena vähän muutakin toimintaa. Tarkoitus on perjantaina paistaa makkaraa, Laimaa kertoo.
Lapset ovat ottaneet rantaleirikoulun hyvin vastaan. Santtion rannassa he leikkivät innokkaasti.
– Joo, sanovat lapset poikkeuksetta kysyttäessä, onko ollut kivaa. He ovat pitäneet uimisesta, odottaapa jokunen myös pääsyä eväiden kimppuun.
– Ei ole tässä ryhmässä ollut yhtään sellaista, että ”on tylsää”, toteaa Laimaa.
Alkuunleikitään pesusienihippaa, jossa lapset heittävät pesusieniä toisiaan päin. Kyseessä on lasten suosikki.
– Pesusienihippaa on järjestetty pitkään. Tämä on jännä, tätä jaksetaan pelata pitkään, Laimaa kertoo.
– Pesusienihippa on tämmöinen, mitä uimakouluissa aina pelataan. Lapset tykkäävät, toteaa puolestaan Luovi.
Suosittu on myös merihirviö. Eri nimellä ennen tunnetussa klassikkoleikissä merihirviö ottaa kiinni vastaan juoksevia pelaajia, kunnes jäljelle ei jää ketään. Hieman myöhemmin täytetään jo vesi-ilmapalloja vesisotaa varten.
Rantaleirikoulussa yhteisöllisyys on tärkeässä roolissa. Lapset leikkivät ja toimivat ryhmässä. Sosiaalisten taitojen lisäksi rantaleirikoulussa ollaan veden äärellä, totutellaan veteen.
– Uimataito on halpa hengenpelastaja, Laimaa mainitsee.
Sekä liikunnanohjaajat että lapset ovat tyytyväisin mielin rantapäivää viettämässä.
– Ihan hyvät fiilikset, lapset ovat hyvin lähteneet mukaan. Kesäloman jälkeen kivaa aloittaa työt näin rantaleirikoulun merkeissä, Luovi kiteyttää.
Patrick Paldanius