EM-kisat ovat pitkästä aikaa kiinnostavat myös vakkasuomalaisesta näkökulmasta. Mukana on takaisin Uuteenkaupunkiin muuttanut juoksija Annemari Kiekara ja laitilalainen kävelijä Venla Laiho.
Paremmin tyttönimellään Sandell tunnettu Kiekara oli viimeksi mukana yleisurheilun arvokisoissa vuonna 1999 Sevillan MM-kisoissa. Maratonille nykyisin keskittyvän juoksijan parhaat saavutukset ovat maastojuoksusta viime vuosituhannelta, mutta ura on jatkunut ja siitä palkintona on nyt arvokisaedustus.
Vakkasuomalaiset yleisurheilijat ovat olleet harvinaisia arvokisoissa viime vuosina. Valitettavasti myös tänä viikonloppuna kilpailtavissa Kalevan kisoissa on vähän täkäläisiä urheilijoita, kun mukana ovat vain korkeushyppääjä Valtteri Välimäki, kiekonheittäjä Pauliina Aalto ja kävelijä Venla Laiho.
Viime vuosina Vakka-Suomesta on lähtenyt kisoihin muutama urheilija enemmän, mutta loukkaantumiset ja muut urasuunnitelmat ovat typistäneet listaa.
Toiveissa kuitenkin on, että tämä on vain hetkellinen notkahdus, sillä juniorisarjoissa on ollut ilahduttavasti niin Kenttäkarhujen, Vankan kuin Jyskeenkin nuoria mukana.
Viime viikonloppuna kilpailtiin 9–15-vuotiaiden piirinmestaruuskilpailut Raisiossa ja varsinkin Kalannin Vankan mitalisaalis oli huima.
Vankka lähetti kisoihin 31 urheilijaa ja palasi takaisin 34 mitalin kanssa. Kenttäkarhut voitti tällä kertaa Vankan mestaruuksien määrässä, mutta mitalisaalis jäi puoleen kalantilaisten saldosta. Myös Jyske ja Vehmaan Kiisto napsivat kisoista mitaleja.
Piirinmestaruuskilpailuissa pärjääminen ei tietenkään tarkoita sitä, että tulevaisuudessa tulisi menestystä aikuisten sarjoista, mutta potentiaalia on.
Todennäköisesti tässäkin lehdessä saamme kirjoittaa vielä tänä kesänä ja syksynä useampia juttuja paikallisten yleisurheilijoiden saavutuksista, sillä Kalevan kisojen jälkeen ohjelmassa ovat 14–15-vuotiaiden, 16–17-vuotiaiden ja 19–22-vuotiaiden SM-kisat sekä SM-viestit ja -moniottelut.
Risto-Matti Kärki