Välimäki, Aalto ja Laiho mukana Kalevan kisoissa

0
Valtteri Välimäellä on SM-pronssi vuodelta 2019, mutta tällä kertaa hän ei kuulu mitalisuosikkeihin.

Kalevan kisat eli yleisurheilun SM-kilpailut alkavat torstaina Joensuussa. Mukana on jälleen kourallinen vakkasuomalaisia urheilijoita, mutta pientä laskua täkäläisten urheilijoiden määrässä on.

Uudenkaupungin Kenttäkarhuja edustaa Joensuussa vain yksi urheilija. Korkeushyppääjä Valtteri Välimäki on tällä kaudella kilpaillut harvakseltaan, eikä lukeudu kisan ennakkosuosikkeihin.

Neljä vuotta sitten korkeuden 210 ylittänyt Välimäki hyppäsi Tampereella kesäkuussa tuloksen 200. Kahden metrin ylityksellä on kuitenkin hyvät mahdollisuudet päästä lauantai-iltana hypättävään finaaliin. Karsinta on vuorossa perjantaina iltapäivällä.

Välimäki on Suomen tämän kauden tilastoissa kahdeksantena. Ennakkosuosikkeja ovat Daniel Kosonen (220), Matias Mustonen (217) ja Arttu Mattila (215).

Uusikaupunkilainen, Raision Kuulaa edustava Pauliina Aalto puolestaan on peräti viidentenä naisten kiekon tilastoissa tuloksella 50,99, mikä on samalla 40-vuotiaiden Suomen ennätys.

Aallon taso on pysynyt korkealla jo vuosia, sillä hänen ennätyksensä on 52,86 vuodelta 2011. SM-hopean hän saavutti jo vuonna 2005.

Aallon perustasolla perjantain karsinnasta pitäisi aueta finaalipaikka. Mitalit ratkotaan lauantaina ja suurin ennakkosuosikki on MM-kisakävijä Salla Sipponen , joka on heittänyt tällä kaudella 60,58 metriä.

Laitilan Jyskeestä on mukana vain kävelijä Venla Laiho , joka starttaa naisten 10 kilometrin matkalle jo torstaina alkuillasta. Laihon ennätys on porukan neljänneksi kovin, mutta edellä olevat Elisa Neuvonen , Enni Nurmi ja Tiia Kuikka olivat kaikki mukana Eugenen MM-kisoissa.

Kalevan kisojen viime vuosien vakiokävijöistä Kenttäkarhujen keihäänheittäjä Elina Kinnunen keskittyy jo ensi kauteen. Hänen heittokätensä olkapää operoitiin helmikuun alussa. Kinnunen kertoo nettisivuillaan, että kuntoutuminen on sujunut hyvin ja suunnitellusti.

Laitilan Jyskeen aitajuoksija Joni Vainio-Kaila ei ole kilpaillut hallikauden jälkeen. Vuoden 2018 Suomen mestari ei enää tavoittele kansainvälistä menestystä.